www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Kirkkovaltuusto ei löytänyt perusteita kanttorin vaalia koskevaan valitukseen

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksesta 27.8.2014:

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston esityksestä lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle seurakunnan vastineeksi kanttorin vaalia koskevassa valituksessa. Lausunnon mukaan kirkkoneuvoston jäsenillä oli mahdollisuus saada nähtäväksi kaikki asiakirjat. Valintaan vaikuttivat hakupapereiden lisäksi haastattelut ja musiikilliset näyttötilaisuudet. Lisäksi kirkkovaltuutettu Ismo Iso-Heiniemi toi 26.5.2014 pidetyssä valintakokouksessa esille asialistan Olli Kinnusen ansioista. Myös Anu Raution työkokemuksella oli vaikutusta valinnalle. Kirkkovaltuuston hyväksymän lausunnon mukaan valitukselle ei ole perusteita ja vaali on suoritettu oikeassa järjestyksessä.

Kirkkovaltuusto päätti vuoden 2015 kirkollisveroprosentin pitämistä edelleen 1,75:ssä. Seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaajan virka päätettiin lakkauttaa 1.10.2014 alkaen ja sen tilalle päätettiin perustaa johtavan lapsityöntekijän virka. Varhaiskasvatuksen ohjaajan virka on ollut kaksi kertaa haettavana, eikä kummallakaan kerralla ole ollut yhtään kelpoisuusehdot täyttänyttä hakijaa.

Kirkkoneuvosto päätti myydä 15 hehtaarin kokoisen Keltala-tilan Merijärven Jahtavisnevalta ostotarjousten perusteella metsäyhtymä Hannu ja Heikki Isokäännälle. Päätös menee vielä tuomiokapitulin kautta kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Kirkkovaltuusto päätti purkaa Amanda ja Martti Pylvään testamenttiin liittyvän jakosopimuksen/yhteisomistuksen valtion kanssa. Seurakunnalle jäävät reilun 14 hehtaarin peltopalstat päätettiin myydä 97.000 eurolla Suomen valtiolle lisämaaksi alueen uusjakoon. Päätös menee kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkovaltuustolle annettiin tiedoksi Suvannon kappelissa 25.10. pidettävä Oulun eteläisen hiippakunnan lähetysseminaari.

Takaisin | Uutisarkisto