www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Kirkkoherran vaali ja kirkon suunnittelu Ylivieskan seurakunnan tulevan vuoden painopisteitä

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksesta 11.12.2017:

Ylivieskan kirkon rakentamisessa ensi vuosi on suunnittelun aikaa. Kirkkoherran virka on parasta aikaa haettavana ja vaalit toteutunevat kevään aikana. Jumalanpalveluselämän keskus on Suvannon kappelissa. Vapaaehtoisten jumalanpalvelusryhmien toimintaa edelleen kehitetään. Menoissa toteutetaan tiukkaa linjaa. Henkilöstökulut laskevat yli 100.000 euroa. Kirkkovaltuuston lakkauttaman rovastikunnallisen erityisnuorisotyönohjaajan viran lisäksi taloussihteerin virkaa ei täytetä. Avoinna ollut kanttorin virka (sijoituspaikka Merijärvi) hoidetaan ostopalveluna Alavieskan seurakunnalta (40 %).

Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2018 vajaan 10.000 euroa ylijäämäisen talousarvion. Pitkäaikaista lainaa on tämän vuoden lopussa jäljellä 2,7 miljoonaa. Kirkon suunnitteluun on varattu 1,1 miljoonaa. Toimintakulut ovat 3.827 miljoonaa. Verotuloarvio on 3.657 miljoonaa. Vuosikate on 339.000 euroa. Kirkon vakuutusrahoja on sijoitettu 5,5 miljoonaa, joiden arvioitu vuotuinen korkotuotto on 140.000 euroa. Valtio on tilittänyt kuluvana vuonna seurakunnille liian vähän verotuloja liian alhaisen maksuprosentin takia. Ylivieskan osalta tässä kuussa maksettava lisätilitys on tältä vuodelta lähes 100.000 euroa.

Kirkkovaltuusto hyväksyi Ylivieskan osalta Kalajoen rovastikunnan strategiakyselyn. Yhteisen taloustoimiston ja keskusrekisterin selvitykseen Ylivieskan seurakunta suhtautuu myönteisesti. Valtuusto on myös valmis leirikeskusten yhteiskäyttöön. Mahdollisen seurakuntayhtymän selvitykseen valtuusto on myös myötämielinen.

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela loi kokouksen lopussa haastetta tulevaisuuden seurakunnasta, jossa seurakuntalaiset ovat nykyistä enemmän seurakunnan toimijoita. Puheenjohtaja kiitteli kirkkovaltuutettuja kuluvan vuoden hyvässä hengessä tapahtuneesta päätöksenteosta kolmivuotiaan Väinö Kalle Ilmarin sanoin: ”ei haittaa”.

Kirkkovaltuusto päättänee uudesta kirkosta aikaisintaan tammikuussa kuultuaan ensin niitä suunnittelijoita, joilta halutaan tarkennuksia suunnitelmiin.

Takaisin | Uutisarkisto