www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Suvantomessu on ylivieskalaisten oma messu

Uusia tuulia kirkonmenoihin
Kun Suvannon kappelia siunattiin käyttöön syksyllä 1986, nosti piispa Rimpiläinen esille suvanto-sanan ajatuksen virrassa olevasta hiljentymisen ja pysähtymisen paikasta. Lokakuun 12. päivänä tuo ajatus toteutuu ensimmäisen Suvantomessun muodossa. Se on ylivieskalaisille suunniteltu oma messu, jossa on elementtejä Tuomas-messusta ja muista messuista. Olennaista on kuitenkin, että sen toteutuksessa on vastuukantajina tavalliset seurakuntalaiset.

Kaikenikäisten tekemä kaikenikäisille
Suvantomessun suunnittelusta on vastannut kirkkoneuvoston asettama työryhmä, jonka tavoitteena ei ole ollut tehdä kilpailijaa sunnuntain päiväjumalanpalvelukselle, vaan kehittää seurakunnan jumalanpalveluselämää. Kerran kuussa vietettävän messun tavoitteena on antaa tilaa tavallisen seurakuntalaisen jumalasuhteen hoitamiselle niin, että yhteisöllisyys korostuu. Erityisesti pyritään huomioimaan lapsiperheet ja paikkakunnalle muuttaneet. Messussa on aina ehtoollisen vietto ja lopuksi tarjoiluhetki kahvion puolella.

Messukin voi olla tekijöidensä näköinen
Ensimmäisen Suvantomessun vastuuhenkilö Arja Nivala on kerännyt messua toteuttamaan noin 60 hengen vapaaehtoisjoukon klo 17 alkavaan messuun. Arja kertoo, että hänen kysymänsä tavalliset seurakuntalaiset ovat ottaneet haasteen innolla vastaan. Jatkossa vapaaehtoiset messuntekijät voivat itse ilmoittautua tehtäviin. Messun liturgina on Timo Määttä ja puheen pitää Ritva-Elina Pylväs. Musiikkipuolesta huolehtii Jouko Kantola mukanaan Jokirannan koulun musiikkiluokkalaisia. Messujen yhteydessä on kappelin eteisessä kristillisten lehtien, kirjojen ja äänitteiden vaihtopöytä, johon voi tuoda ja josta voi viedä vapaasti ilmaiseksi tekemiään löytöjä. Esirukouspyyntöjä voi tuoda mukana messuun tullessa tai lähettää etukäteen seurakunnan kotisivun www.ylivieskanseurakunta.fi kautta. (JL)

Takaisin | Uutisarkisto