Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto

Ihmeet muutosten syksyssä

On mielenkiintoista kysyä ihmisten suosikkivuodenaikoja. Osa rakastaa kesän aurinkoa ja lämpöä, osa talven valkeaa kauneutta ja raikasta pakkasilmaa, osa kevään lisääntyvää valoa ja heräävää luontoa ja osa syksyn väriloistoa sekä pimenevien iltojen tunnelmaa. Jos taas minulta kysyttäisiin, mistä vuodenajasta pidän vähiten, vastaisin todennäköisesti syksyn. Kesän lämmön jälkeen täytyy taas miettiä huolellisemmin pukeutumista, yrittää selvitä flunssakaudesta ja katsoa, kuinka valon määrä jatkuvasti vähenee.

Syksy on muutosten aikaa: viimeisetkin kasvit tuottavat satonsa, luonto siirtyy kesätilasta talvitilaan ja puut pudottavat lehtensä. Muutos on koskettanut myös minua, sillä koulun penkille palaamisen sijaan olen aloittanut siviilipalvelukseen kuuluvan, hieman yli 10 kuukauden pituisen työpalveluksen Ylivieskan seurakunnan nuorisotyössä. Seurakunnan toiminta on itselleni hyvin tuttua jo valmiiksi, mutta uusi rooli tarjoaa paljon uusia näkökulmia, tehtäviä ja vastuita. Jo näiden muutamien työviikkojen aikana olen löytänyt myös syksystä uusia näkökulmia: putoavista lehdistä olen saanut inspiraatiota hartauden kirjoittamiseen ja syyskauden päättävä joulukin on jo tarjonnut pääni sisään omia ideoitaan.

Uudessa sivarin roolissani syksy on täynnä kaikenlaisia mahtavia ja innostavia juttuja isoskoulutuksesta, oloilloista ja uusien rippikoululaisten taipaleen alkamisesta varhaisnuorten kymppisynttäreihin, hulinapäiviin sekä kerhoihin. Syksyn pimeydestä en välitä vieläkään, mutta edellä mainitut tapahtumat ovat täynnä mielestäni syksyn suurimpia ihmeitä ja valopilkkuja: Jumalan luomia ainutlaatuisia ihmisiä ja heidän kanssaan koettavia yhteisiä hetkiä.

Tuomas Salo, siviilipalvelusvelvollinen

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto