www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Kirkkohanke etenee Petroskoissa

Petroskoin rakenteilla oleva luterilainen kirkko alkaa saada lopullisen ilmeensä ulkoapäin. Ulkorappaus on suoritettu kevään ja kesän aikana ja kirkko sai näin valkoisen ulkoasun. Viime syksynä asennettiin kirkkoon ikkunat ja väliaikaiset ovet. Lämmitysjärjestelmä kytkettiin keväällä toimimaan ja kirkkosalin lattia on valettu KPD Oy:n toimesta. Toisen kerroksen toimisto- ja virastotilat on seinien osalta asennettu. Talkooryhmät aloittivat työnsä kuluvan vuoden maaliskuussa ja talkooryhmiä on ollut useita alku- ja loppukesän aikana. Talkootyöt jatkuvat vuodenvaihteeseen saakka, jonka jälkeen on lyhyt katkos sydäntalven ajaksi. Talkooryhmät koostuvat eri puolilta Suomea, lähettäjänä toimii Herättäjä - Yhdistys.

Rakennuksen vaiheita
Petroskoihin rakenteilla oleva uusi luterilainen kirkko sijaitsee Lohijoen rantapuistossa keskellä kaupunkia. Rakennustyöt käynnistyivät vuonna 2004 syksyllä, pitkällisen suunnittelu- ja valmisteluvaiheiden jälkeen. Tontti siunattiin vuonna 2004, peruskivi muurattiin syyskuussa 2005 ja harjannostajaisia vietettiin 17.9.2006. Rakennustyöt ovat edenneet lähes aikataulun mukaisesti. Työt on ajoitettu vaiheittain, johtuen rahavaroista, jotka kerätään suomalaisilta seurakunnilta, yrityksiltä ja lahjoituksin yksityishenkilöiltä. Kirkko vihitään 6.9.2009

Kirkon rahoituksen saamiseksi on tehty rakennustoimikunnan osalta valtavasti työtä. Olemme lähettäneet avustusanomuksia niin kotimaahan kuin myös ulkomaille. Varoja tähän hankkeeseen on tullut monilta eri tahoilta. Peruskivijalka koko rahoitushankkeessa on ollut ystävyysseurakuntien tuki, samoin kirkolliskokouksen myöntämä valtakunnallinen kolehti kolmelle vuodelle, josta viimeinen kannetaan 26.10.2008. Kolehti kannetaan jokaisessa Suomen seurakunnassa Petroskoin kirkkohankkeen hyväksi. Suomalaiset Inkerin kirkon ystävät ovat ottaneet koko arvokkaan hankkeen sydämen asiaksi. Lahjoituksia on tullut hyvin monelta eri tahoilta. Rakennustoimikunta haluaa kiittää kaikkia lahjoittajia jo tässä vaiheessa, vaikka kirkko ei ole vielä lopullisesti valmis.

Herättäjä- Yhdistys on valmistautunut lähettämään lähes 30 talkooryhmää tälle työmaalle rakentamaan uutta "pyhäkköä" Petroskoin keskustaan. Tähän talkootyöhön tarvitsemme monenlaista ammattitaitoa, kirkon sisustaminen ja viimeistely luo pohjan tähän hankkeen vaiheeseen.

Petroskoin kirkkohanke on suurin koko Inkerin kirkon projekteista Venäjällä. Inkerin kirkolla on lähes 80 seurakuntaa eri puolilla Venäjää aivan Siperiaa myöten. Petroskoin kirkko tekee aktiivista nuoriso- ja opiskelijatyötä. Näin  seurakunnan toiminta luo kestävää pohjaa  tähän yhteiskuntaan. Kirkon on tarkoitus palvella myös ulkomaisia turisteja, joita Petroskoissa kävi vuoden 2004 tilaston mukaan lähes miljoona. Petroskoi on Karjalan Tasavallan pääkaupunki ja yksi alueen kaupallinen ja hallinnollinen keskus. Kaupungissa sijaitsee myös yliopisto, jossa opiskelee paljon kansainvälisiä opiskelijoita.

Kirkon on suunnitellut arkkitehti Keijo Tolppa Savonlinnasta, yhdessä venäläisten arkkitehtien kanssa. Kaksikerroksisen kirkkorakennuksen pinta-ala on n. 900 neliömetriä ja kokonaiskustannusarvio tällä hetkellä n. 1.200.000 euroa. Tämän hetkinen tilanne varojen suhteen on 1.000.000 euroa. Varat ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta suoraan kohteeseen.

Petroskoin kirkon valmistuminen on tärkeä kiinnekohta koko Inkerin alueella. Nyt olisi jo tässä vaiheessa syytä miettiä kirkon tulevaisuutta, kuinka se voi toimia tässä yhteiskunnassa, jossa valtio ei ole mukana tukemassa taloudellisesti sen toimintaa. Eräs näkökulma, turistien poikkeuksellisen suuri määrä, on syytä juuri nyt huomioida. Siihen on kirkon paneuduttava haasteena, joka tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen palveluun esim. opastettuihin kiertoajeluihin, tuotteiden markkinointiin ja muihin palveluihin. Kirkkoon tulee kulttuuritilat, joihin voidaan sijoittaa esim. taidenäyttelyitä ja järjestää kulttuuritapahtumia. Näin voitaisiin kattaa jatkossa kirkon ylläpitokustannuksia. Tämä vaatii henkilöä joka hallitsee paikallisen kielen lisäksi myös suomen ja englannin.

Matti Harju, keräyspäällikkö

Lisätietoa hankkeen kotisivuilta

Takaisin | Uutisarkisto