LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Yhteislaulua, runoja ja musiikkia uuden kirkon hyväksi

Suvannon kappelissa järjestetään sunnuntaina 27.10. klo 18 Tulkaa kaikki nyt laulamaan - virsi- ja lauluilta ja torstaina 31.10. klo 18 Suru saapui kysymättä – runoja ja musiikkia Pyhäinpäivään –tilaisuus uuden kirkon hyväksi.

Virsi- ja lauluillassa ovat mukana Lapsikuoro ja kanttori Eeva Korhosen johdolla sekä Marja ja Timo Määttä. Kolehti kerätään uuden kirkon hyväksi. Tilaisuuden päätteeksi on yhteiset iltakahvit.

Suru saapui kysymättä –illassa nivalalainen lauluyhtye Sisters, kanttori Anu Rautio, kirkkoherra Sanna Jukkola ja runojen lausuja Anneli Kalliokoski saapuvat vierailulle Ylivieskaan Pyhäinpäivään sopivien runojen ja musiikin kanssa. Illan runot ovat Anna-Mari Kaskisen tekstejä. Sistersin esittämät laulut ovat Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen tuotantoa. Illassa kuullaan myös urkumusiikkia ja veisataan yhdessä.

Kummankin illan aikana on mahdollista antaa vapaaehtoinen lahja Ylivieskan kirkkohankkeen hyväksi.

Takaisin | Tiedotearkisto