www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Ympäristödiplomi
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

Ylivieskan seurakunta uusii ympäristödiplominsa

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 3.4.2019

Ympäristödiplomin uusiminen vuoden 2019 aikana

Ylivieskan seurakunnalle myönnettiin Kirkon ympäristödiplomi vuonna 2015. Diplomi on voimassa 2015-2019. Ensi vuoden eli vuoden 2019 aikana on edessä ympäristödiplomin päivitys. Päivityksen yhteydessä käydään mm. läpi edelliselle kaudelle asetettujen tavoitteiden toteutumiset ja asetetaan uusia tavoitteita tulevalle diplomikaudelle, jatkuvan kehittämisen periaatteella. Kirkon ympäristödiplomin käsikirja on uusiutumassa lähivuosien aikana, mutta ensi vuonna tehtävä päivitys tehdään vielä vanhan käsikirjan pohjalta.

Koululaiset keräsivät pyhäinpäivän kynttilät pois haudoilta

Ylivieskan hautausmailla on näkynyt alkuviikosta pienempiä ja vähän isompiakin kulkijoita, kun alakoulujen luokat ovat osallistuneet haudoille tuotujen pyhäinpäivän kynttilöiden keräystalkoisiin. 
Koululaiset ovat opettajansa johdolla käyneet hautausmaalla, keränneet haudoilta palaneet muovikynttilät pois ja lajitelleet kynttilämuovin ja kynttilöiden metallikannet erillisiin astioihin. Tällä toimenpiteellä haudat siistiytyvät pyhäinpäivän jälkeen nopeasti, eivätkä kynttilät jää lojumaan haudoille koko talveksi. Samalla koululaiset ovat saaneet ympäristökasvatusta, oppineet lajittelua ja onpa osa päässyt käymään myös vaikkapa oman mummun tai papan haudallakin. Keräystalkoisiin osallistuminen on ollut myös mieluisaa vaihtelua koulupäivään, ja osa luokista on jo lupautunut tulemaan vastaavaan keräykseen myös joulun jälkeen.
Idea keräykseen lähti Järvenpäästä, jossa keräystapahtuma toteutettiin jo 9. kerran. Palautteen perusteella keräsykampanja oli koululaisille varsin mieluisa, joten vastaavanlaisen keräyksen toteuttamista kannattanee miettiä myös tulevina vuosina. Ja tokihan hyvästä ympäristötyöstä täytyy ahkerille koululaisille palkkaakin maksaa. Seurakunta maksaa kullekin keräykseen osallistuneelle luokalle 100 euroa luokan luokkaretkirahastoon. Nyt ensimmäistä kertaa toteutettuun keräykseen osallistuivat alakoululuokat Rahkolan, Päivärinnan, Katajan ja Raudaskosken kouluilta.
Muovikynttilöitä ja niiden metallikansia kertyi keräyksestä melkoiset määrät. Ihan heti niitä ei jätteiden keräykseen laiteta, vaan seurakunnassa mietitään olisiko niille jatkokäyttöä esimerkiksi askartelumateriaalina päiväkerhoissa. Ideoita otetaan vastaan :) 


Päivärinnan koulun 4A-luokkalaiset keräyshommissa.


Ja lajittelukin onnistui mallikkaasti.

Ympäristödiplomin väliauditointi

Ylivieskan seurakunnan ympristöohjelma on laadittu vuosille 2015-2019. Se on siis voimassa vuoden 2019 loppuun saakka. Ympäristödiplomin uusimisprosessi tulee käynnistää hyvissä ajoin vuoden 2019 aikana.
Diplomikauden puolessa välissä tehdään ympäristödiplomin väliauditointi. Se tehdään yhdessä Sievin seurakunnan kanssa. Väliauditointi tapahtuu työaloittain vertaisarviointina. Työalat tapaavat toisiaan ja käyvät läpi diplomikauden tavoitteiden toteutumista sekä voivat jakaa hyviä käytänteitä keskenään. Merkinnät toteutumista tehdään ympäristöohjelmaan, kunkin luvun lopussa olevaan taulukkoon "Tavoitteet vuosille 2015-2019" arviointisarakkeeseen. Toteutuneesta väliauditoinnista saa pisteitä diplomin uusinnassa. Väliauditointi seurakunnassa on parhaillaan käynnissä.

Jäteasiaa!

Hautausmailta löytyvät jäteastiat poltettavalle jätteelle sekä erilliset astiat lasille ja metallille. Poltettaviin jätteisiin laitetaan tällä hetkellä pääasiassa kaikki muu jäte, paitsi lasi ja metalli. Pienet maatuvan jätteen määrät laitetaan myös poltettaviin jätteisiin. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei poltettavan jätteen sekaan laitettaisi suuria määriä multaa/hiekkaa eikä märkää maa-ainesta. Muoviset kynttiläjätteet laitetaan niinikään poltettaviin jätteisiin.
Seurakunta on aloittamassa yhdessä Ylivieskan kaupungin kanssa maatuvan jätteen kompostoinnin. Tästä ja sen aloittamisesta tiedotetaan tarkemmin kun sen aika on.

  



HUOM! Poltettava jäte poltetaan jätteenpolttolaitoksessa Vaasan lähellä. Jätteestä saadaan sähköä ja lämpöä. Lue lisää osoitteesta www.westenergy.fi
    
Ympäristötyö seurakunnassa jatkuu - työalojen kuulumisia ympäristöasioihin liittyen

Seurakunnan eri työaloilla ympäristötyö jatkuu Kirkon ympäristödiplomin ja Ylivieskan seurakunnan ympäristöohjelman mukaisesti. Kehittämistä meillä kaikilla riittää, mutta paljon on asioita viime vuodenkin aikana kehitetty. Tässä muutamia työaloilla tapahtuneita "ympäristötekoja":

Nuorisotyö:

  • opinnäytetyö, materiaalipaketti ympäristökasvatukseen, jota on käytetty keväällä 2015 8-actioneissa, perhekerhoissa ja varhaisnuorten leirillä
  • seinäkirppis
  • lähetystyön kirjoja kierrätetty
  • Tuomo-kappalainen ollut Vihreät riparit -koulutuksessa
  • rippikouluissa on ollut lähijakson aikana yksi kasvisruokapäivä
  • sähköiset kirjeet keiskolaisille ja muillekin leiriläisille
  • jokaisella leirillä on käyty metsässä ja tehty esim. rastiratoja
  • yhteiskyyditykset leireille

Diakoniatyö:

  • ympäristökasvatuksen teemoja on ollut aiheina diakoniatyön kerhoissa ja kokoontumisissa
  • liikkujan viikolla varttuneen väen kerhossa ulkoiltiin yhdessä kirkon ja kirkkopuiston ympäristössä.
  • luonnonmateriaalit ovat havaintomateriaalina kerhojen ja leirien hartaushetkissä
  • Reilun kaupan tuotteet arpavoittoina joulumyyjäisissä ja Toisenlainen lahja -kortit olivat esillä ja niistä kerrottiin joulumyyjäisissä
  • lähiympäristöä ja seurakunnan omia luontokohteita on hyödynnetty kerhokokoontumisissa ja diakoniatyön vapaaehtoisten kokoontumisissa esim. Törmälässä ja Joonaalassa. Kevättalvella järjestetyssä eri-ikäisten talvitapahtumassa ulkoiltiin ja liikuttiin toimitalo Pietarin pihassa ja lähiympäristössä. Tapahtumaan osallistui useita paikkakunnalla toimivia liikuntaseuroja ja Pietarin piha-alue toimi hyvänä paikkana liikkua, ulkoilla ja harrastaa talvisessa luonnossa.
  • kehityskeskustelut diakoniatyöntekijöiden kanssa pidettiin toukokuussa Törmäjärven ympäri kävellen ja samalla keskustellen
  • kynkkäringin vapaaehtoiset ovat kesäaikana tiistaisin mahdollistaneet palveluasunnoissa asuvien vanhusten ulkoilua ja virkistymistä lähiympäristössä
  • diakoniatyössä on välitetty taloudellista apua heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta ja tiedotettu KUA:n tekemästä työstä kohdemaissa. 2015 vuoden talousarviossa tukea KUA:lle hieman nostettiin ja lisäksi taloudellista tukea on kerätty vapaaehtoisesti esim. lipaskeräyksellä, kolehdeilla, merkkipäivälahjoituksin ja arpajaisilla. Kauppojen yö- tapahtumassa syyskuussa kerättiin ” nopean toiminnan” vapaaehtoisryhmällä KUA:n pakolaiskriisityöhön lipaskeräyksenä 1505,34 €
  • säästeliäisyys kerhotarvike ym. hankinnoissa, pyritään hyödyntämään olemassa olevaa materiaalia ja harkiten hankkimaan uutta

Keittiö- ja siivous:

  • uunin puhdistusaine on vaihdettu biohajoavaksi Universal Stone puhdistusaineeksi
  • rippikoululeirillä on toteutettu yksi kokonainen kasvisruokapäivä joka leirillä
  • leivät on vaihdettu paikallisen leipomon tuotteisiin
  • kaloissa lohen lisäksi suosittu tuoreita kotimaisia kaloja siikaa, silakkaa
  • Reilun kaupan tuotteista otettu valikoimaan myös tee
  • ympäristöpassin ovat suorittaneet kaikki ruoka- ja puhdistusalan henkilöt
  • vaihdettu pakastemarjasekoitukset kotimaisiin
  • vuokraliinat on otettu käyttöön
  • riisin tilalle vaihdettu mahdollisuuksien mukaan ohra
  • juureksissa, kasviksissa ja marjoissa huomioitu kausivaihtelut
  • biojäte eritelty
Lisää ympäristötekoja tulossa...

Kalajoen rovastikunnan seurakuntien ympäristöasioista vastaavat

Rovastikunnan eri seurakuntien ympäristöasioista vastaavat henkilöt löytyvät rovastikunnan omilta kotisivuilta Ympäristötyö-linkin alta.

http://www.kalajoenrovastikunta.fi/

Ympäristödiplomi ja kaupungin ympäristöpalkinto löytyvät toimitalo Pietarin kokoushuone Laguksen seinältä

  

Muualle haudattujen muistopaikat Ylivieskassa ja kynttiläasiaa

Muualle haudattujen muistopaikat löytyvät Ylivieskassa kirkon hautausmaalta (heti pääportin vieressä) sekä Suvannon hautausmaalta (kappelin takana uuden hautausmaan vieressä). Suvannon paikassa on myös syntymättömien lasten muistopaikka. Lisäksi sivukylien kappeleilta muualle haudattujen muistopaikka löytyy Raudaskylältä sankarihautausmaan vierestä sekä Kantokylän hautausmaalta. Myös Merijärven kirkon ja Pyhänkosken hautausmailla on muistopaikka muualle haudatuille.^*
 
Tavallinen kynttilä muovista ekologisempi

Ylivieskan seurakunnalle myönnettiin Kirkon ympäristödiplomi alkuvuodesta 2015. Seurakunnan ympäristöohjelmassa vuosille 2015-2019 on asetettu monia eri tavoitteita, ja näistä yksi on jätemäärien vähentäminen. Ylivieskassa ja Merijärvellä on yhteensä kahdeksan hautausmaata, joista syntyy vuosittain suuri määrä erinäisiä jätteitä. Yksi suurimmista jätemääristä syntyy hautausmaille tuotavista muovisista kynttilöistä. Nyt on jälleen edessä se aika, kun vainajia muistetaan haudoille tuotavilla kynttilöillä. Etenkin tulevana lauantaina, jolloin vietetään pyhäinpäivää, hautausmaita valaisee tuhansien kynttilöiden valomeri. Siitä lähdetäänkin sitten jo kohti joulun odotusta, joka on toinen ”kynttilöiden tuonnin sesonkiaika”.

Pyhäinpäivän ja joulun jälkeen hautausmailla kävijöitä odottaakin jälleen tuttu näky, nimittäin muovisten kynttilälyhtyjen täyttämät jäteastiat sekä haudoille jääneet palaneet ja reikiintyneet kynttilän kuoret. Kynttiläjätteiden vienti pois haudoilta ei kuulu seurakunnalle. Hyvä käytännön tapa onkin, että kynttilät haudalle tuonut henkilö vie ne myös sieltä pois, niille tarkoitettuihin jäteastioihin.

Muovijätettä kertyy etenkin talven aikana valtava määrä. Tätä jätemäärää on kuitenkin mahdollista pienentää tuomalla haudalle metallinen lyhty, johon voi laittaa tavallisen kuorettoman kynttilän. Myös led-kynttilät kasvattavat edelleen suosiotaan, koska niiden käyttöikä on pitkä. Kun led-kynttilä tulee käyttöikänsä päähän, niitä ei saa laittaa tavallisiin muovikynttilöille tarkoitettuihin jäteastioihin. Paristot tulee viedä niille tarkoitettuun keräyspisteeseen ja kynttilän elektroniikkaosat puolestaan sähkö- ja elektroniikkaromun keräyspisteeseen.

 
Ylivieskan hautausmailla syksyllä maatuvan jätteen astiat muutettiin talven ajaksi muovikynttiläjätteelle tarkoitetuiksi astioiksi. Jätehuollossa kehittymistä tapahtuu myös jatkuvasti. Yksi esimerkki tästä on se, että muovinen kynttiläjäte ei enää joudu rasitteeksi kaatopaikalle, vaan se viedään poltettavaksi polttolaitokselle. On kuitenkin hyvä huomata, että jokainen haudalle tuotu muovikynttilä rasittaa luontoa jossain kiertokulkunsa vaiheessa. Muistokynttilöiden sytyttäminen haudoille on kaunis ele, mutta muistetaan myös asian toinen, ekologisempi puoli.

Hannu Jussi-Pekka
Ylivieskan seurakunnan ja Kalajoen rovastikunnan ympäristövastaava

Suvannon hautausmaan uusi sirottelualue on valmis

Suvannon hautausmaan uusi sirottelualue on valmis. Perjantaina 16.10.paikalle asennettiin muistokivi, johon nimilaatat voidaan asentaa. Vainajan tuhka sirotellaan alueelle seurakuntamestarin toimesta. Omaisia ei sirottelussa ole mukana. Näin tuhkan sijainnista jää tieto vain seurakunnalle. Kukkia ja kynttilöitä voi tuoda muistokiven viereen.

 

Suvannon kappelin ja hautausmaan yhteinen uusi jätekatos valmis

Suvannon kappelin ja uuden puolen hautausmaan yhteinen uusi jätekatos on valmis ja otetaan käyttöön välittömästi. Katokseen tulee uudet jäteastiat lähiaikoina.

 


Uusia opaskylttejä Suvannon hautausmaalle

Suvannon hautausmaalle asennettiin uusia opaskylttejä selventämään eri hautausmaa-alueiden käyttötarkoitusta. Kylttien avulla tuodaan paremmin esiin uurnahautauspaikkoja sekä tuhkan sirottelualuetta. Ylivieskan seurakunnassa uurnahautauksia (tuhkauksia) on vuositasolla n. 10% kaikista hautauksista. Isommissa seurakunnissa tuhkauksien määrät ovat jopa 60-70% luokkaa kaikista hautauksista.

   

Mikä on uurnalehto? Entä mikä muistolehto? Mitä eroa niillä on? Mikä on sirottelualue?

Uurnalehto on hautausmaalla sijaitseva alue, joka on varattu pelkkiä uurnan hautauksia varten. Uurnalehdossa on hautakivet kuten arkkuhautausmaallakin. Ylivieskassa uurnalehto sijaitsee Suvannon uuden hautausmaan puolella. Yhden uurnasijan koko on 50 x 50 cm ja uurnan kaivuusyvyys on 80 cm. Seurakunta on asentanut uurna-alueelle hautakivipalkin, jonka päälle varsinainen hautakivi asennetaan.
Ylivieskan uurnalehdossa voi valita joko kaksi tai neljä uurnasijaa sisältävän uurnasijapaikan. Kaksi uurnasijaa käsittävässä paikassa uurnat haudataan peräkkäin. Uurnasijan koko on tällöin 50 x 100 cm (leveys x pituus). Hautakivipalkin päälle asetettavan hautakiven maksimileveys on 40 cm ja kiven tulee olla leveyttään korkeampi.
Neljä uurnasijaa sisältävässä uurnapaikassa uurnat haudataan kaksi uurnaa rinnakkain (2 x 2 uurnaa). Tällöin uurnasijan koko 1 x 1 m (yksi uurnasija 50 x 50 cm). Hautakivipalkin päälle asetettavan hautakiven maksimileveys on 60 cm ja kiven tulee olla leveyttään korkeampi.


Uurnalehto Suvannon uudella hautausmaalla

Muistolehto eli "anonyymi" uurna-alue on jaettu 50 x 50 cm uurnasijoihin. Omaiset voivat lunastaa kyseiseltä alueelta uurnalle yksittäisen uurnasijan. Hautaamisen jälkeen uurnan sijaintipaikasta jää tieto vain kirkkoherranvirastoon. Muistolehtoon ei hankita erillisiä hautakiviä, vaan siellä on oma muistelupaikka ja seurakunnan hankkima yhteiskivi. Yhteiskiveen omaiset voivat hankkia vakiokokoisen muistolaatan hautakiviliikkeestä. Muistolehtoon omaiset voivat tuoda kukkia ja kynttilöitä vain sitä varten varatulle paikalle yhteiskiven eteen. Ylivieskassa muistolehto sijaitsee Suvannon hautausmaan uudella puolella.


Muistolehtoalue ja sen yhteinen muistokivi.

Mitä eroa on uurnalehdolla ja muistolehdolla? Uurnalehdossa on hautakivet kuten arkkuhautausalueellakin. Muistolehdossa on yhteinen kivi, johon muistolaatat asennetaan. Uurnalehdossa vainajan hautapaikan sijainti on omaisten tiedossa, muistolehtoon haudatusta uurnasta paikkatieto jää vain kirkkoherranvirastoon.
Uurnalehdossa haudalle voi tuoda kukkia ja kynttilöitä vainajan hautapaikalle, muistolehdossa vain niille tarkoitettuun paikkaan yhteiskiven eteen.

Sirottelualue on alue, johon vainajan tuhka sirotellaan (ilman uurnaa). Tuhkan sirottelun suorittaa seurakuntamestari pääsääntöisesti niin, ettei omaisia ole paikalla. Tällöin tieto tuhkan sirottelupaikasta jää vain seurakunnalle. Paikasta, johon tuhka on siroteltu, ei saa muodostua yksittäistä hautaa tai ympärille ei saa rakentaa tunnistettavan haudan tunnusmerkkejä, kuten muistokivi, nimi, reunukset, kukat, kynttilät yms.
Sirottelualue koostuu erilaisista istutuksista (mm. metsäpohjaa) sekä muistokivestä Sirottelualueella ei siis ole erillisiä hautakiviä, vaan siellä on oma muistelupaikka ja seurakunnan hankkima yhteiskivi. Yhteiskiveen omaiset voivat hankkia vakiokokoisen muistolaatan hautakiviliikkeestä. Sirottelualueelle omaiset voivat tuoda kukkia ja kynttilöitä vain sitä varten varatulle paikalle yhteiskiven eteen. Ylivieskassa sirottelualue sijaitsee Suvannon vanhalta hautausmaalta lohkosta neljä (IV).


Sirottelualue Suvannon vanhan hautausmaan puolella.

Klikkaa avataksesi isomman kuvan kartasta
Uurnalehdon, muistolehdon ja sirottelualueen sijainnit Suvannolla

Sankarihautausmaan käytävien kunnostuksen 1. vaihe takana

Ylivieskan kirkon vierellä sijaitsevan sankarihautausmaan käytävien kunnostuksen 1. vaihe on valmistunut. Käytävistä poistettiin vanhaa maa-ainesta sekä jo pintaan nousseet styroxieristeet. Tilalle laiteettin uutta soraa, suodatinkangas sekä uusi pintakerros.
Työt jatkuvat vielä keväällä, jolloin käytävien reunat suoristetaan lopulliseen muotoonsa ja tarvittaessa lisätään uutta soraa käytävien pintaan.
Suunnitelmissa on myös kirkon sankarihautausmaan sekä muilla seurakunnan hautausmailla (myös Merijärvi) olevien sankarihautausmaan muistokivien kunnostus. Kunnostuksessa kivien tekstitykset uusitaan sekä kivien alla oleva maa-aines vaihdetaan uuteen. Samalla on tarkoitus nostaa kiviä hieman ylemmäs maan pinnasta ja tehdä kivien eteen uusi yhtenäinen kukkapenkki. Töiden on tarkoitus valmistua Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodeksi 2017.


Sankarihautausmaan käytävät on nyt kunnostettu

Suomi 100
Valtioneuvoston kanslian juhlavuosisivut


Hiljaisuuden polku Törmälään

Törmälän leirikeskuksen läheisyyteen on valmistunut Hiljaisuuden polku. Polku on "ohjattu" noin 500 metriä pitkä luontopolku, joka sisältää viisi pysähdyspaikkaa tekstikyltteineen. Pysähdyspaikat ovat pysähtymisen ja hiljentymisen paikkoja. Kukin pysähdyspaikka sisältää rukouksen tai psalmin, jotka liittyvät ihmisiin, luontoon, luomiseen ja kiitollisuuteen. Jokaisen tekstikyltin alapuolella on myös taso, johon voit halutessasi laittaa kynttilän. Polku alkaa leirikeskuksen parkkipaikan oikealta puolelta (portista sisään). Ensimmäinen pysähdyspaikka on juuri ennen porttia ja viimeinen ja viides pysähdyspaikka löytyy luontokirkon kohdalta. Tästä polulla kulkija voi jatkaa matkaa muille poluille tai palata lammen vierestä siltaa pitkin takaisin leirikeskuksen pihamaalle.

Polulle löytyy myös oma opas, jossa kerrotaan sen eri käyttömahdollisuuksista ja kuinka sitä voi soveltaa eri tilanteisiin.

Kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus ovat polun avainsanoja, kuten Kirkon ympäristödiplomissakin ilmasto-ohjelman hengellisiksi ja teologisiksi lähtökohdiksi on annettu.

Hiljaisuuden polun on suunnitellut opinnäytetyönä yhteisöpedagogiopiskelija Lotta Fredman.

Video hiljaisuuden polusta löytyy täältä.

Kirkon tekemä ympäristötyö sai kiitosta 

Luonnon varjeleminen on yksi kirkon valitsemista strategisista painopisteistä. Vastuuta ympäristöstä kannetaan monella tapaa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on saanut Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmän ympäristöpalkinnon työstään ympäristön ja luonnon hyväksi. Palkintoperusteissa mainitaan kirkon uutta luova ympäristötyö sekä kirkon toimiminen vastavoimana aikamme materialismille. Luonnonsuojeluliiton mukaan kirkko on tehnyt arvokasta ympäristötyötä esimerkiksi tuomitsemalla ilmasto-ohjelmassaan ympäristön hävittämisen synniksi. Kirkko on myös puhunut ympäristön kannalta kestävän elämäntavan puolesta.

Kirkko julkaisi ilmasto-ohjelmansa jo vuonna 2008. Lisäksi kirkolla on oma ympäristödiplomi. Seurakunnat huomioivat ympäristötyötä hartauselämässään ja tilaisuuksissaan. Lisäksi ympäristökasvatusta tehdään rippikouluissa ja lapsityössä. Pääsiäispaaston aikaan jo neljänä vuonna järjestetty ekopaasto on myös osa kirkon konkreettista ympäristötyötä. Ylivieskan seurakunta sai kirkon ympäristödiplomin viime keväänä.


Ylivieskan seurakunnalle käyttöön ensimmäiset akkukäyttöiset työkoneet

Ylivieskan seurakunnan kiinteistö- ja hautaustoimessa otettiin käyttöön ensimmäiset akkukäyttöiset työkoneet. Ammattikäyttöön tarkoitetut akkukäyttöiset työkoneet ovat ympäristöystävällisempiä ja hiljaisempia, käyttökustannuksiltaan halvempia. Niistä ei synny pakokaasupäästöjä eikä polttoainekuluja. Silti niistä löytyy tehoa ja vääntöä hautausmaiden ja kiinteistöjen piha-alueiden hoitoon. Kuvassa pensasleikkuri ja trimmeri sekä tulossa vielä tämän kesän aikana lehtipuhallin. Tulevina kesinä akkukäyttöisten tuotteiden valikoimaa on tarkoitus lisätä ja korvata niillä bensakäyttöisiä laitteita.




Ylivieskan seurakunnalle Kirkon ympäristödiplomi!

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi Ylivieskan seurakunnalle Kirkon ympäristödiplomin maaliskuussa 2015. Lisäksi diplomi myönnettiin Kittilän, Raision ja Sievin seurakunnille sekä Tampereen seurakuntayhtymälle.
Ympäristödiplomi on seurakuntia varten kehitetty väline, joka auttaa seurakuntia täyttämään hyvin vastuutaan luomakunnasta. Diplomi on voimassa neljä vuotta ja mukana on noin sata seurakuntaa.
Kirkon oma ympäristöjärjestelmä, Kirkon ympäristödiplomi perustettiin vuonna 2001. Diplomikirjan kolmas, uudistettu laitos tuli voimaan vuoden 2012 alussa.

Ympäristövastaava, johtava seurakuntamestari Hannu Jussi-Pekka kiittää koko seurakuntaa ympäristömyönteisestä työstä. Suuri kiitos kuuluu myös ympäristöohjelman laatijalle, Anu Ainasojalle. Myös ympäristötyöryhmä on ollut aktiivinen ja edesauttanut suuresti diplomihankkeen etenemisessä. Diplomin saaminen ei toki tarkoita, että työ olisi nyt tehty. Oikeastaan voisi sanoa, että nyt työ vasta alkaa. Ympäristötyön on hyvä olla läsnä jokaisen työntekijän, luottamushenkilön ja seurakuntalaisenkin arjessa. Yhdessä saamme paljon hyvää aikaiseksi.

Lehtijuttu ympäristödiplomin auditoinnista Kalajokilaaksossa 29.11.2014.

Ylivieskan seurakunnan ympäristöohjelman 2014-2018 löydät tästä  linkistä.

Voit antaa ideoita hankkeeseen liityvistä asioista tämän kotisivun palautelinkin kautta tai ympäristödiplomin ideapankin Facebook-sivulla. Lisätietoja valtakunnallisesta kirkon ympäristödiplomista.


Mikä on Kirkon ympäristödiplomi? Miksi Kirkon ympäristödiplomi? Lue lisää tästä  esityksestä.

Lehtijuttu (Kalajokilaakso) hautausmaiden ekologisuuteen liittyen.


HAUTAUSMAIDEN JÄTEASIAA

Hautausmailla muutetaan kevään aikana muovikynttiläjäteastia maatuvan jätteen astioiksi. Siis, jäteastia, jossa lukee MUOVIKYNTTILÄJÄTE, muuttuu astiaksi, jossa lukee MAATUVA JÄTE. Huomioikaapa tämä, kun hautausmailla liikutte ja hautoja siivoatte. Maatuvan jätteen astiaan laitetaan siis ainoastaan hautausmailta kertyvä maatuva jäte (multa ja hiekka pienissä määrissä, kukkajäte, pienet risut yms.). Muu jäte laitetaan hautausmaiden muihin jäteastioihin. Kiitos huomaavaisuudestasi!




 



Ympäristötyöryhmän jäsenet, suluissa vastuualueet:

Hannu Jussi-Pekka (Seurakunnan ympäristövastaava, ympäristötyöryhmän puheenjohtaja, jätehuolto ja vaaralliset aineet vastaava, energia ja rakentaminen, hautausmaat ja hautaustoimi, viheralueet)
Satu Similä (Diakoniatyö)
Marjo Jokitalo (Varhaisnuoriso- ja nuorisotyö, rippikoulu)
Heidi Vuolteenaho (Lapsityö)
Oili Löytynoja (Ruoka ja keittiöt, siivous, leiri- ja kurssikeskukset)
Antti Sakko (Merijärven kappeliseurakunta, jätehuolto ja vaaralliset aineet vastaava)
Pentti Haikola (Toiminta, talous, toimistot, metsät, liikenne, energiavastaava)
Veli Matti Linnanmäki (Kirkkoherranvirasto, papisto, kanttorit)
Tapio Koistinaho (Asiantuntijajäsen, Ylivieskan kaupungin ympäristösihteeri)
Anu Ainasoja (Ympäristökatselmukset ja ympäristöohjelma 2015-2019, opiskelija Jyväskylän yliopisto)


 

Kynttilätelineet vainajien säilytystilojen seinustoille

Ylivieskan seurakunnan vainajien säilytystilojen ulkoseinustalle on viime viikolla asennettu kynttilätelineet muistokynttilöitä varten. Seurakuntalaisten toivotaan asettavan kynttilät näille varattuihin telineisiin. Ne ovat sekä siistimpi että ennen kaikkea turvallisempi ratkaisu, kuin ovien eteen jätetyt kynttilät.

Suvannon kappelin kylmiöHeikkilän kylmiö


Seurakunnan ongelmajätteille oma keräyspiste

Ylivieskan seurakunnan ongelmajätteiden keräys saatiin viikolla 35 ajantasalle ja asianmukaiseksi. Suvannon huoltorakennuksen pihalle hankittiin ongelmajätekontti, johon kaikki seurakunnan ongelmajätteet kerätään. Kontissa on omat keräysastiat niin loisteputkille, lampuille, akuille, pattereille ja jäteöljylle. Kontti tyhjennetään sen täyttyessä Sitan toimesta. Lisäksi seurakunnan pääkiinteistöihin (toimitalo Pietari, seurakuntatalo Maria, Suvannon kappeli) asennettiin laatikot käytettyjen paristojen ja akkujen keräystä varten.

 


Ylivieskan seurakunnalle ympäristöpalkinto Ylivieskan kaupungilta.