Takaisin | Tiedotearkisto

Loppiainen

Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu. 6. tammikuuta vietettävään loppiaiseen on aikojen saatossa kytkeytynyt useita eri aiheita. Loppiainen vakiintui jo 200-luvulla, jolloin sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana. Loppiaista saatetaan vielä nykyään sanoa vanhaksi jouluksi. Sanonta johtuu siitä, että Venäjällä käytettiin juliaanista kalenteria 1918 saakka. Sen mukaan joulu oli samaan aikaan kuin loppiainen meidän gregoriaanisessa kalenterissamme.

Varhaisella keskiajalla loppiaisen aiheeksi tuli kertomus idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Näin loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille.

Raamattu ei kerro tietäjien lukumäärää, mutta jo varhain kirkossa vakiintui tietäjien määräksi kolme. Tämä uskomus perustuu todennäköisesti evankeliumien mainitsemiin kolmeen lahjaan: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Myöhemmin vakiintui myös käsitys, että tietäjät olivat kuninkaita.

Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, Herran ilmestyminen. Se on yksi suurista Kristus-juhlista, jolloin liturginen väri on valkoinen ja alttarikynttilöitä on kuusi. Loppiaisen suomenkielinen nimi on peräisin 1600-luvulta, ja se tarkoittaa joulun pyhien loppumista. Vaikka jouluaika päättyykin loppiaiseen, niin loppiaisen jälkeiset pyhät kuuluvat vielä joulujaksoon, joka päättyy vasta pääsiäisjakson alkaessa.

Takaisin | Tiedotearkisto