www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tiedotteet
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Tiedotearkisto

Joel Hallikainen rakkautta etsimässä

Joel Hallikainen esiintyy Ylivieskan kirkossa 27.2. klo 19. Ohjelma 20 e, osa tuotosta Yhteisvastuun hyväksi.

Joel Hallikainen rakkautta etsimässä

- Tähdet ovat taivaalla. Täällä alhaalla meitä on vastassa toistemme ikävä ja rakkauden jano. Tarve tulla nähdyksi ja saada kuulua jollekin, sanoo Joel.

- Olen kiertänyt tätä maata yli 30 vuotta ja nähnyt sen kasvot. Kun Kuurankukka ilmestyi -92, olin saanut leipäni showhommista jo vuosikymmenen. Olin kolkutellut kaikenlaisia ovia ja tehnyt tuhottomasti keikkaa. 90-luvun läpilyönti oli ennen näkemätön. Tv-show, elokuvat, äänilevyt, huikeat yleisömäärät keikoilla. Olen kiitollinen luojalleni, että olen vielä hengissä ja perheeni on kasassa. Niin hurjaa oli pyöritys, huokaisee Joel.

Vuosituhannen vaihteessa Hallikainen hävisi julkisuudesta

- Oli aika pysähtyä. Tuntui, että oli pakko vetää henkeä. Olin saanut kaikkea liikaa. Lopetin tv-työt ja vähensin isolla kädellä keikkailua. Perhe kasvoi. Esiintyjä minussa halusi yleisön eteen. Isä minussa vaati olemaan kotona. Viisi lasta täyttivät sylini. Ymmärrän tänään että olin ansaitsemassa syvyyttä tekemisiini. Tähteydestä luopumisen aika on ollut elämäni suuria tähtihetkiä, vaikka ei se siltä silloin tuntunut.  Sain hulluina vuosina paljon ja annan sille suuren arvon, mutta suurin saavutukseni on, että perheeni on vielä kasassa. Tässä ammatissa se ei ole kovin tavallista. Tänään saan olla myös 1,5 vuotiaan pojan isoisä. Elämä on kantanut tähän päivään.

Uudet ajatukset näkyvät ja kuuluvat

- Olen saanut olla upealla etsimis- ja tutkimismatkalla. Elin etsikkoaikaa. Pöytälaatikkoon alkoi syntyä etsijän lauluja. Tein niitä itkien ja annoin niiden vain tulla. Niin paljon rikkinäistä ja kipeää löysin sisältäni. Löysin turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Etsin suuntaa elämään, joka joskus tuntuu niin tyhjältä ja tarkoituksettomalta.

Rakkautta etsimässä

Konserteissani kerron huikeista menestyksen hetkistä ja tappioista. Kerron isättömyydestäni ja elämästä ison perheen isänä ja isoisänä.  Etsin rakkautta yhdessä kuulijoideni kanssa. Puhun arjen asioista. Tarpeestamme olla näkyvä ja tulla hyväksytyksi. Puhun turvattomuudesta ja elämästä kuvien takana. En ole latelemassa ulkoa opittua, vaan puhun ja laulan arkisesta elämästä. Laitan itseni likoon tällä löytöretkellä.

Joel Hallikaisen gospelkonsertit ovat olleet huikea menestys

- Jo yli 300 000 suomalaista ovat olleet  etsimässä ja löytämässä kanssani. Tällaisille konserteille tuntuu olevan  tilaus. Kutsu konserttiini etsimään rakauutta sinut jolle kynnys sisään kirkkoon on korkea. Kutsun sinut joka arjen keskellä, elämäsi tilanteissa etsit suuntaa huomiseen.

- Joel Hallikainen syntynyt 11.10.1961 Turussa

- Laulaja, lauluntekijä, viihdetaiteilija.

- Kahdesti Telvis-palkittu. Suosituin Suomalainen tv-esiintyjänä.

- Kaksi Emma -patsasta. Vuoden solisti ja vuoden tulokas.  Kultaa, platinaa ja triplapaltinaa.

- Yli puolimiljoonaa myytyä äänitettä. Tuhansia keikkoja ja miljoonia kilometrejä.

- Puoliso Pia, vuodesta 1982

- Viisi lasta, yksi lastenlapsi

- Muistetaan Kuurankukasta ja TV 2:n Tuttu juttu showsta

Takaisin | Tiedotearkisto