www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tiedotteet
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Tiedotearkisto

Kalevi Kiviniemi soittaa kiertueen Ylivieskan kirkon rakentamisen hyväksi

Keväällä urkutaiteilija Kiviniemi kuuli ulkomaanmatkallaan Ylivieskan kirkon tuhoutumisesta. Hänelle syntyi heti tunne, että hänkin voisi jotakin asian hyväksi tehdä - Kiviniemi on Ylivieskan alueella vieraillut pikkupojasta lähtien, hänen sukunsa äidin puolelta kun on Sievistä lähtöisin. Kiviniemi itse on syntynyt Jalasjärvellä, jossa myös on kaunis puukirkko. Urkutaiteilijalle maamme historia ja maamme kirkkojen historia ovat aina olleet tärkeitä asioita.

Ylivieskan kirkon rakentamisen hyväksi tekemällään kiertueella Kiviniemi haluaa samalla ilmaista muillekin muusikoille ympäri Suomea, että kirkon rakentamista voi tälläkin tavalla tukea - ja samalla uusien urkujen rakentamista.

Kiertueen konsertit ovat Haapaveden kirkossa (8.7.), Kokkolan kirkossa (9.7.) ja Oulaisten kirkossa (10.7.). Konserteissaan Kalevi Kiviniemellä on teemana "J.S. Bach ja muita mestareita." Konsertit ovatkin häneltä kunnianosoitus sekä J.S. Bachia että äskettäin menehtynyttä lahtelaista urkutaiteilija Aimo Känkästä kohtaan, vaikkakin konsertissa kuullaan muitakin mestareita. Kiviniemi soittaa mm. Bachin mestarillisen koraalin Kyrie, Gott heiliger Geist sekä säveltäjän ranskalaisvaikutteiset Fantasiat ja maailman kuuluisimman urkusävellyksen Toccata ja Fuuga d-molli, jonka Bach sävelsi vain 19-vuotiaana. Näiden lisäksi Kiviniemen ohjelmassa on mm. Mozartia sekä äskettäin edesmenneen urkuri-säveltäjä Aimo Känkäsen Preludi.

Känkänen oli suomalaisen musiikkielämän ja urkutaiteen edistäjänä poikkeuksellisen laaja-alainen. Hän toimi vuosikymmenten ajan aktiivisesti konsertoivana urkutaiteilijana ja perusti Lahden kansainvälisen urkuviikon, yhden Suomen tunnetuimmista kulttuurifestivaaleista. Känkänen oli Aarre Merikannon sävellysoppilas. Kiviniemelle Känkänen oli hänen edeltäjänsä sekä Lahden Ristinkirkon urkurin virassa että urkuviikon johtajana että läheinen ystävä. Kiviniemi on juuri levyttänyt levyn Mémoire Känkäsen muistolle. 

Ohjelmassa kuullaan myös Aulis Sallisen Kiviniemelle omistama Variazioni per Organo, jonka Kiviniemi kantaesitti viime kesänä Crusell-viikolla. Sallinen on omistanut neljästä urkuteoksestaan kolme Kiviniemelle, joka on soittanut niiden kantaesityksiä mm. Englannissa ja Ranskassa. 

Tänä vuonna julkistetaan peräti kuusi Kiviniemen levyä. Saman vuoden aikana tulee päätöksen Kiviniemen suururakka: 19 levyn OrganEra -sarja, sisältäen vielä ilmestymättömistä levyistä mm. maailman vanhimmilla soittokuntoisilla uruilla Sveitsin Sionissa äänitetyn levyn. Levytyksiä Kiviniemi on tehnyt kaikkiaan jo yli 160 kappaletta. Jatkossa Kiviniemeltä tulossa vielä Aulis Sallinen -levy, jonka säveltäjän kanssa hän on tehnyt viime vuosina yhteistyötä.

Kansainvälisten arvioiden mukaan Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin. Hän on konsertoinut Euroopan lisäksi mm. USA:ssa, Kanadassa, Japanissa, Australiassa ja Venäjällä. Kiviniemelle on myönnetty useita tunnustuksia ja levypalkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Suomessa hän on mm. v. 2009 vastaanottanut Säveltaiteen valtionpalkinnon, merkittävimmän musiikkipalkinnon maassamme.

Vaikka Kiviniemi on vuoden sisällä konsertoinut mm. USA:ssa, Kanadassa, Sveitsissä, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa, Virossa ja Norjassa, hän pitää edelleenkin yhtä tärkeänä urkutaiteen jalansijaa kotimaassa pienilläkin paikkakunnilla.

Pe 8.7. klo 19 Haapaveden kirkko (ohjelma 10€)
La 9.7. klo 19 Kokkolan kirkko (liput 15/10€ ovelta, sisältää ohjelman)
Su 10.7. klo 19 Oulaisten kirkko (ohjelma 10€)
Osa tuotosta Ylivieskan kirkon rakentamiseen.

Kalevi Kiviniemen kuva Heikki Tuuli.


 

Takaisin | Tiedotearkisto