www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tiedotteet
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Tiedotearkisto

Kynkkärinki alkaa - tule mukaan

Kynkkärinki aloitti toimintansa viime kesänä ja toimi hyvin koko kesän. Rinki mahdollisti useamman vanhuksen tai liikuntarajoitteisen ulkoilun kesän aikana. Esimerkiksi jokimaisema ja myllykahvila tulivat nähtyä. Myös kesäisen luonnon seuraaminen onnistui toisen lähimmäisen avulla. Liikkumisessa apua tarvitsevan ihmisen kanssa ulkoileminen voi olla lähimmäisyyttä parhaimmillaan. Se tuo hyvän mielen sekä auttajalle että autettavalle.

   Kynkkärinki on osa seurakunnan ystäväpalvelutoimintaa. Toiminta alkaa kaikkien toiminnasta kiinnostuneiden yhteisellä kokoontumisella Kotikartano nelosessa maanantaina 10.5 klo 18. Tällöin suunnitellaan kesäajan toimintaa ja annetaan vinkkejä pyörätuolin kuljettamisesta.

   Varsinaisesti ulkoilutoiminta käynnistyy tiistaina 18.5 klo 13 hoivaosastolla ja klo 14 Kotikartanossa. Toiminta pyörii kesäajan tiistaisin. Tule mukaan silloin, kun sinulle sopii. Asukkaiden kanssa voi ulkoilla pelkästään Kotikartanon pihapiirissäkin. Mukaan haastetaan kaiken ikäisiä ihmisiä, myös eri järjestöissä toimivia. Kyselyihin vastaa Marja Määttä p. 044-7118629.

 

Takaisin | Tiedotearkisto