www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Verotulojen kehitys vaikuttaa seurakunnan henkilöstöresursseihin

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 14.6.2010:

Ylivieskan seurakunnan talous on kehittynyt alkuvuoden verotulojen tippumisen jälkeen parempaan suuntaan. Verotulot ovat kääntyneet kasvuun ja toukokuun tilityksen jälkeen verotulokertymä on 1,4 % kasvussa edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Varsinkin yhteisöverojen osuus on kasvanut yli 50 % viime vuoden ajanjaksosta. Käyttötalous on toteutunut suunnitelmien mukaan ja kassatilanne on vakaa.

Kirkkoneuvosto päätti jatkaa verotulokertymien seuraamista ja tehdä loppuvuodesta päätökset täyttämättä olevien ja eläköityvien virkojen osalta. Kuluvan vuoden loppuun virkoja hoidetaan määräaikaisesti täytetyin sijaisvoimin.

Lastenohjaajan sijaiseksi 20.5.2011 saakka valittiin Sara-Maaria Hautala. Taloustoimiston toimistosihteeri Heidi Vuolteenaho siirtyy elokuussa lastenohjaajan oppisopimustyöhön kahden vuoden ajaksi. Keittäjä-siivooja Marja Penttosen työsuhde vakinaistettiin syyskuun puolivälistä alkaen.

Kirkkoneuvosto valitsi tarjousten perusteella toimitalo Pietarin viher- ja leikkikenttäalueen rakennussurakoitsijaksi Ukonahon Taimiston Kalajoelta.

Toimitalo Pietariin muuton yhteydessä seurakuntalaiset tekivät lahjoituksia uuden toimitalon taidehankintoihin. Kirkkoneuvosto päätti jatkaa lahjoitusmahdollisuutta, jotta kokoussali Bäckmaniin saataisiin hankittua Heikki Ulvilta noin neljän neliön kokoinen, ristiaiheinen lyijylasiteos. Kirkkoneuvoston mielestä tiukan taloustilanteen takia hankintaan ei käytetä talousarviovaroja.

Takaisin | Uutisarkisto