www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Uutiset
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Uutisarkisto

Kylät mukaan jumalanpalvelusten suunnitteluun

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksesta 7.12.2010:

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman. Ensi vuonna jumalanpalveluselämän toteutuksessa ovat mukana ylivieskalaiset kylät ja kaupunginosat vuorollaan. Kerran kuussa toteutettava Suvantomessu on löytänyt hyvin paikkansa ja jatkaa ensi vuonnakin tarjoten samalla merkittävän kanavan vapaaehtoistyölle. Toiminnassa ja henkilöresursseissa toteutetaan tiukkaa taloutta, mutta olemassa olevat resurssit pystytään pitämään yllä.

Noin 116.000 euroa alijäämäisen budjetin vuosikate on kuitenkin 270.000 euroa plussalla. Toimintakulut ovat 3,624.879 euroa ja toimintatuotot 856.533. Toimintakatteeksi jää näin 2,768.346 euroa. Verotuloja arvioidaan ensi vuonna kertyvän 3,370.000 euroa, jossa kasvua on 1,6 %. Poistojen osuus on tuoreesta rakennuskannasta johtuen suuri, lähes 400.000 euroa. Seurakunnan taloustilanne on tällä hetkellä kohtuullinen, vaikka verotulokertymät ovat laskeneet edellisestä vuodesta lähes prosentin.  Kirkkovaltuusto oli tyytyväinen kirkkoneuvoston toiminta- ja taloussuunnitelma –esitykseen ja hyväksyi sen yksimielisesti.

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela summasi viimeistä kokousta pitäneen vanhan valtuuston merkittävimmäksi saavutukseksi toimitalo Pietarin rakennushankkeen.

 

 

 

 

Takaisin | Uutisarkisto