www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tiedotteet
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio





 




Kirkon radiohartaudet


Takaisin | Tiedotearkisto

Haussa talousjohtaja, johtava seurakuntamestari ja nuorisotyönohjaaja

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Ylivieskan seurakunta on hieman yli 14 000 jäsenen kasvava ja kehittyvä seurakunta. Seurakunta kuuluu Kalajoen rovastikuntaan, jonka alueella on meneillään yhdistymisselvitys. Henkilöstöä on noin 50.
Ylivieskan seurakunnassa on haettavana:

1)     
TALOUSJOHTAJAN VIRKA
Talousjohtaja suunnittelee, toteuttaa, johtaa ja kehittää talous-, kiinteistö- ja hautausmaahallinnon palveluita. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulu- tai opistoasteen tutkinto ja käytännön työkokemus. Lisäksi eduksi katsotaan hyvä seurakunnan hallinnollisten ja taloudellisten asioiden tuntemus ja kokemus johtamistehtävästä. Virka täytetään sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmän 603 mukainen.

2)      JOHTAVAN SEURAKUNTAMESTARIN VIRKA
Johtava seurakuntamestari johtaa, toteuttaa ja kehittää kirkonpalvelu-, kiinteistö- ja asiakaspalvelutehtäviä. Tehtävänä on vastata mm. kiinteistöjen, piha-alueiden ja koneiden kunnossapitotehtävistä ja suntiona seurakunnassa järjestettävienjumalanpalvelusten,toimitusten ja tilaisuuksien ohjaus- ja järjestelytehtävien hoitamisesta. Johtava seurakuntamestari toimii kolmen seurakuntamestarin työnjohdollisena lähiesimiehenä ja osallistuu käytännön työtehtäviin.
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto ja käytännön työkokemus. Virka täytetään 1.8. tai sopimuksen mukaan.  Palkkaus on vaativuusryhmän 503 mukainen.

3)      NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRKA
Seurakunnassa on neljä nuorisotyönohjaajan virkaa. Kaikkien virkojen työnkuvat ovat laaja-alaisia, ja työn painopistealueista sovitaan erikseen. Virka täytetään mahdollisimman pian. Viran kelpoisuusehtona on piispainkokouksen päätöksen mukainen ammattikorkeakoulututkinto tai kirkon nuorisotyönohjaajatutkinto. Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain 6 § mukainen rikosrekisteriote.

Kaikki virat täytetään neljän kuukauden koeajalla, ja valittujen on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tiedustelut:
kirkkoherra Timo Määttä p 044-7118611 ja kirkkoneuvoston vpj Pekka Similä p 0440-425349 (virka 1),
vt. talouspäällikkö Sisko Jussila p 044-7118614 (virka 2),
johtava nuorisotyönohjaaja Kati Marjakangas p 044-7118623 (virka 3).

Kirjalliset hakemukset liitteineen toimitetaan 14.6.2012 klo 15 mennessä osoitteella Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvosto, Terveystie 11, 84100 Ylivieska. Kuoreen virasta riippuen merkintä ”talousjohtaja”, ”johtava seurakuntamestari” tai ”nuorisotyönohjaaja”.

Takaisin | Tiedotearkisto