LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Toholammin kirkkokuoro 110 vuotta - Juhlakonsertit Ylivieskassa ja Toholammilla

Tänä vuonna Toholammin kirkkokuoro täyttää 110 vuotta. Hengellistä musiikkia ja laulua rakastanut nuori kanttori H. W. Pöyhtäri perusti kuoron heti paikkakunnalle muutettuaan. Hänestä tulikin sitten kuoron pitkäaikaisin johtaja, sillä hän ehti olla toimessa 49 vuotta. Osmo Jämsä pääsee toiselle sijalle lähes 30 vuotta kestäneellä toimikaudellaan (1971 - 1981 ja 1991 - 2009), hän näet johti kuoroa vielä kaksi vuotta varsinaisen eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Sitten kuorolla oli useita lyhytaikaisia nuoria johtajia ja vakituisena kanttorina myös Riikka Haapamäki. Kukin heistä jätti oman hyvän jälkensä kuoron ohjelmistoon ja kuorolaisten mieliin. Nykyinen kanttori Lauriina Hurtig aloitti virassaan syksyllä 2011.

Kuoron vahvuus on nykyään noin 25 laulajaa. Kokoonpanon vaihtuvuus on ollut verraten pieni ja hidas; tavallista on, että useimmat laulajat sitoutuvat vuosikymmeniksi. Tähän lienee vaikuttanut se, että johtajilla on ollut toiminnalle selkeitä tavoitteita normaalin jumalanpalvelustyön lisäksi. Kuoro on pitänyt omia konsertteja, käynyt esiintymässä lähiseurakunnissa ja tehnyt useita äänitteitä.

Kuoron päätehtävä on esiintyä jumalanpalveluksissa, jolloin kirkkovuoden pyhien teemat johdattelevat tietynsisältöisiin lauluihin. Tämä näkyy Toholammin kirkkokuoronkin ohjelmistossa. Johtajat ovat tavoittaneet kuoron tason ja valinneet sille sopivaa - joskus haasteellistakin - laulettavaa. Mukana on vanhaa tuttua ja perinteistä kuten Oi, katsohan lintua ja Ilta on tullut, Luojani sekä uusia lauluja, mm. virolaisen Urmas Sisaskin Deo gratias.

Kuoro juhlistaa merkkivuottaan kahdella konsertilla: Ylivieskassa perjantaina 9.5. klo 19 ja Toholammilla äitienpäivänä. Konserteissa on mukana Toholammin puhallinorkesteri Mika Jämsän johdolla ja Iiris Rautiola piano- ja urkusäestäjänä. Toholammin konsertti taltioidaan ja tallenteesta tehdään CD-levy.

Takaisin | Tiedotearkisto