LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Anu Rautio Ylivieskan seurakunnan kanttoriksi

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksesta 26.5.2014:

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään kanttorin virkaan Anu Raution Nivalasta. Varalle valittiin Olli Kinnunen. Asian käsittelyssä kirkkovaltuusto äänesti kahdesti. Kirkkoneuvosto esitti virkaan valittavaksi Anu Rautiota äänin 5-3. Vastaehdokkaana ollutta Olli Kinnusta neuvosto esitti valittavaksi varalle. Kokouksessa Ismo Iso-Heiniemi teki esityksen päätöksen siirtämisestä tuonnemmaksi, jota Janne Pelo kannatti. Siirtoesitys hävisi äänin 15-10. Anita Kallio teki vastaesityksen kirkkoneuvoston esitykselle Olli Kinnusen valitsemisesta, jota Ismo Iso-Heiniemi kannatti. Tässä äänestyksessä Anu Rautio sai 14 ääntä ja Olli Kinnunen 11 ääntä. Virkaa haki kaikkiaan neljä pätevää hakijaa.

Jumalanpalvelus painopisteenä
Kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti vuoden 2013 toimintakertomuksen. Seurakunnan toiminnan painopiste vuonna 2013 oli jumalanpalveluselämän kehittäminen. Joka sunnuntaisia messuja eli ehtoollisjumalanpalveluksia suunnittelemassa on ollut viime adventista alkaen kahdeksan vapaaehtoisryhmää. Jumalanpalvelusten yhteydessä on toteutettu sakastipyhäkoulua. Jumalanpalveluksessa kävijöitä oli keskimäärin 192. Kirkkoon kuuluvia oli viime vuoden lopussa 89,8 %. Oppilaitostyötä aloiteltiin viime vuoden aikana Centria-ammattikorkeakoulussa.

Tilinpäätöksestä ylijäämäinen
Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2013 tilinpäätöksen sekä käsitteli tilintarkastuskertomuksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden asianosaisille. Toimintatuotot ja –kulut kohosivat hyvin maltillisesti, joten toimintakate oli edellisen vuoden tasolla. Verotulot kasvoivat lähes 200.000 euroa ja kun korotkin olivat matalat, tilikauden vuosikatteeksi jäi 541.346 euroa. Poistojen jälkeen tilikauden ylijäämäksi jää 126.463 euroa. Rahavarojen riittävyys on kolme kuukautta. Omavaraisuusaste on 52,69 %. Lainaa oli vuoden lopussa jäljellä 4.188.000 eli 293 euroa jäsentä kohden.
Kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston uusitun ohjesäännön nykytilannetta vastaavaksi. Merijärven kirkon hautausmaata valtuusto päätti laajentaa hankitulle puolen hehtaarin lisäalueelle. Valtuusto päätti liittää Törmälän ja Miestenmaan 15,4 hehtaarin metsäkiinteistöt Metso-ohjelmaan.

Ei kannatusta kirkon lähialueen asemakaavamuutoksille
Ennen kirkkovaltuuston kokousta kokoontunut kirkkoneuvosto antoi lausunnon keskustan kaupunginosan korttelia 34 sekä osia kortteleista 32 ja 41 sekä katu-, puisto- ja torialuetta koskevaan asemakaavan muutokseen. Asemakaavan muutosalue on seurakunnan toiminnan kannalta keskeinen alue ja sen kaava vaikuttaa merkittävästi seurakunnan toimintaan.  Seurakunta pitää vireille tullutta kaavaa kortteleissa 32 ja 34 sekä alueen liikennejärjestelyitä epäonnistuneena.

Kaavaesityksen mukaisessa ratkaisussa vanhojen ja kahden uuden kerrostalon liikenne ohjataan kulkemaan uuden Aarne Hallan kadun kautta Kirkkotieltä Vieskankadulle. Ratkaisu lisää liikennettä Kirkkotiellä, jossa nykyisinkin liikenne on tilaisuuksien alussa ja lopussa ruuhkautunut.  Aikaisemmissa liikenne- ja pysäköintipaikkajärjestelyissä Kallion peruspalvelukuntayhtymän kanssa on pyritty ruuhkautuneen Kirkkotien liikenteen vähentämiseen. Tämä kaavan esittämä ratkaisu lisää liikennettä eikä vähennä sitä. Seurakunta pitää kaavassa esitettyä ratkaisua epäonnistuneena ja esittää, että Kauppakujan koko liikenne ohjataan kulkemaan ilman uutta katua Vieskankadulle.

Kirkkotien kerrostaloja kortteleissa 32 ja 34 koskevassa kaavassa on suunniteltu kahta kerrostaloasuintalokorttelia Kirkkotien varteen.  Kulmiin asti rakennetut korkeat kerrostalot pysäköintitaloineen eivät sovi kirkon, sankarihautausmaan ja terveyskeskuksen ja kirkkopuiston ympäristöön. Kerrostalot peittävät kirkkonäkymän ja muodostavat tiiviin kaupunkikorttelin puistomaiseen julkisten rakennusten ympäristöön. Seurakunta pitää kaavassa esitettyä pysäköintialueen kaavoittamista kerrostalotontiksi huonona ratkaisuna.  Seurakunnalla on runsaasti rakennusoikeutta omalla Kirkkotien tontillaan ja pysäköintialueen tarve on ilmeinen tulevaisuudessa.  Myös terveyskeskuksen sijoittuminen kirkkotien varteen tuo tarpeen varautua lisäpysäköintipaikkoihin.

Kirkkotien kulkuun ja kirkkonäkymään liittyen kirkkoneuvosto korostaa, että kirkon kirkkopuiston ja sankarihautausmaan alue on yksi kaupungin merkittävimmistä alueista, joka avautuu kohti kaupungintalon kirjaston hallintokorttelia. Kirkkonäkymä Vieskankadulle on erittäin tärkeä kaupunkinäkymä. Kaavaesityksessä ei ole huomioitu tarpeellisella tavalla kulkua kirkkoon. Kirkkotielle tarvitaan puistomaiset kevyenliikenteen väylät molemmille puolen tietä. Seurakunta esittääkin, että kaavoitettaisiin uusi puistokäytävä/jalankulku/pyörätie Kauppakujalta kirkkopuiston läpi kohti kirkkoa. Tämä tie avaisi kirkkonäkymän kaupunkiin päin ja ohjaisi kevyen liikenteen hyvin kirkkopuiston läpi.

Seurakunta toivoo, että seuraava kaavamalli laadittaisiin yhteistyössä seurakunnan ja muiden Kirkkotien toimijoiden kanssa. Seurakunta on valmis toimimaan kaavan laadinnassa yhteistyössä siten, että Kirkkotien alueelle saadaan seurakuntaa ja koko kaupunkia nyt ja tulevaisuudessa hyvin palveleva asemakaava.

Takaisin | Uutisarkisto