LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Kirkkoneuvostolta tukku esityksiä kirkkovaltuustolle

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 11. ja 12.8.2014

Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle vuoden 2015 kirkollisveroprosentin pitämistä edelleen 1,75:ssä. Valtuustolle esitetään myös varhaiskasvatuksen ohjaajan viran lakkauttamista 1.10.2014 alkaen ja sen tilalle johtavan lapsityöntekijän viran perustamista. Varhaiskasvatuksen ohjaajan virka on ollut kaksi kertaa haettavana, eikä kummallakaan kertaa ole ollut yhtään kelpoisuusehdot täyttänyttä hakijaa.

Kirkkoneuvosto päätti myydä 15 hehtaarin kokoisen Keltala-tilan Merijärven Jahtavisnevalta ostotarjousten perusteella metsäyhtymä Hannu ja Heikki Isokäännälle. Noin 26 hehtaarin Hirvilammin metsätilan myymisestä valtiolle päätettiin käynnistää neuvottelut ELY-keskuksen kanssa. Tilalla tehtiin liito-oravahavainto kevättalven hakkuiden yhteydessä.

Kirkkoneuvosto hyväksyi kirkkovaltuuston käsiteltäväksi lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kirkkovaltuuston 26.5.2014 suorittamasta kanttorin vaalista tehtyyn valitukseen. Kirkkovaltuustolle esitetään myös jakosopimuksen/yhteisomistuksen purkamista valtion kanssa Amanda ja Martti Pylvään testamenttiin liittyen. Seurakunnalle jäävät peltopalstat esitetään myytäväksi Suomen valtiolle lisämaaksi alueen uusjakoon.

Jussi Leppälälle myönnettiin virkavapautta tiedottajan virasta vuorotteluvapaata varten 1.10.2014-25.9.2015 väliseksi ajaksi.

Takaisin | Uutisarkisto