LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja

Syksy on taas saapunut pimeine syysiltoineen. Lokakuu on jo pitkällä, ja pian koittaa marraskuu ja pitkä talviaika. Samalla myös hautausmaita valaisee yhä suurempi määrä kynttilöitä, kun omaiset vievät muistokynttilöitä rakkaittensa haudoille. Pyhäinpäivää vietetään tänä vuonna marraskuun 1. päivänä. Pyhäinpäivä on joulun ohella niitä päiviä, jolloin suurimmat kynttilämeret valaisevat hautausmaita ja siellä kävijöitä. Muovisilla, kauniisti loistavilla kynttilöillä on kuitenkin kääntöpuolensa, ja se näkyy etenkin pyhien jälkeen hautausmailla kulkiessa: tuulen riepottelemat muovikynttilöiden kuoret ja kynttiläjätettä pursuavat jäteastiat. Tämä ilmiö on toki tuttu näky lähes kaikilla hautausmailla eli emme Ylivieskassakaan ole asian kanssa yksin.

Ylivieskan seurakunnalle on laadittu ympäristöohjelma vuosille 2014-2018. Ohjelman yksi tavoitteista on kynttiläjätemäärän vähentäminen ja ympäristöystävällisimpien vaihtoehtojen suositteleminen. Vaihtoehtoja muovikynttilöille toki löytyykin. Hautausmailla ovat yleistyneet paristoilla toimivat led-hautakynttilät. Niiden käyttöikä on normaalikynttilää huomattavasti pidempi, oikeinkäytettynä jopa vuosia. Niiden paristot tulee kuitenkin muistaa vaihtaa aika-ajoin ja toimittaa keräyspisteeseen.  Näin niistä saadaan metallit talteen ja vaaralliset aineet käsiteltyä. Oikein käytettynä sama led-kynttilä toimii vuodesta toiseen.

Kertakäyttökynttilöiden sijaan suositellaan tukevasti maahan asetettavien hautalyhtyjen käyttämistä. Niiden sisään voi asettaa aina uuden kynttilän palamaan, eikä näin ollen muovijätettä synny. Lyhtyjä hautausmailla näkeekin jo varsin paljon, mutta yleensä niidenkin sisällä palaa muovikuorellinen öljykynttilä tavallisen kynttilän sijaan. Yksi vaihtoehto on käyttää lasisia kynttilälyhtyjä, joihin voi vaihtaa uuden kynttilän palaneen tilalle.

Ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja muovikynttilöillekin siis on, kunhan niitä vaan käytetään oikein ja muistetaan ajatella ympäristönkin hyvinvointia. Valitsevat omaiset sitten minkä kynttilämallin tahansa, se olisi syytä korjata pois haudalta pyhien jälkeen, ja vieläpä niille tarkoitettuihin jäteastioihin. Vaikka hautojenhoidossa pyritään ekologisuuteen, jätettä syntyy aina. Tällöin esiin nouseekin oikeanlainen kierrätys, jätteiden laittaminen juuri niille tarkoitettuihin jäteastioihin. Ylivieskan seurakunnan ympäristöohjelma 2014-2018 pitää sisällään myös jätehuoltosuunnitelman laatimisen, ja tässä suunnitelmassa tullaan jätemäärän vähentämisen lisäksi kiinnittämään huomiota myös hautausmaiden jätelajitteluun ja niiden kehittämiseen.

Muoviset hautakynttilät eivät ole hautausmaiden ainoa epäekologinen asia. Myös hautauksissa käytettävien kukkalaitteiden sidontapohjat ovat nykyään vielä monesti muovisia, ja lisäksi niissä käytetään myös rautalankaa. Näihinkin on kuitenkin saatavissa ekologisempia vaihtoehtoja, joissa sidontapohjina käytetään puuta ilman metalliverkkoa taikka rautalankaa. Kun kukkalaitteen hankkiminen on ajankohtaista, kannattaa kukkakaupoista ja hautaustoimistoista kysellä ekologisempia vaihtoehtoja. Myös seurakuntalaiset voivat antaa kehitysideoita ja palautetta hautausmaiden ympäristöasioihin liittyen. Lisätietoa voi myös aina kysellä sekä seurakunnasta että hautaustoimistoista ekologisuuteen liittyen.
Yhteistyössä ja ympäristöystävällisesti.

Hannu Jussi-Pekka
Johtava seurakuntamestari, ympäristövastaava
Ylivieskan seurakunta

Takaisin | Tiedotearkisto