LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Kirkon tekemä ympäristötyö sai kiitosta

Luonnon varjeleminen on yksi kirkon valitsemista strategisista painopisteistä. Vastuuta ympäristöstä kannetaan monella tapaa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on saanut Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmän ympäristöpalkinnon työstään ympäristön ja luonnon hyväksi. Palkintoperusteissa mainitaan kirkon uutta luova ympäristötyö sekä kirkon toimiminen vastavoimana aikamme materialismille. Luonnonsuojeluliiton mukaan kirkko on tehnyt arvokasta ympäristötyötä esimerkiksi tuomitsemalla ilmasto-ohjelmassaan ympäristön hävittämisen synniksi. Kirkko on myös puhunut ympäristön kannalta kestävän elämäntavan puolesta.

Kirkko julkaisi ilmasto-ohjelmansa jo vuonna 2008. Lisäksi kirkolla on oma ympäristödiplomi. Seurakunnat huomioivat ympäristötyötä hartauselämässään ja tilaisuuksissaan. Lisäksi ympäristökasvatusta tehdään rippikouluissa ja lapsityössä. Pääsiäispaaston aikaan jo neljänä vuonna järjestetty ekopaasto on myös osa kirkon konkreettista ympäristötyötä. Ylivieskan seurakunta sai kirkon ympäristödiplomin viime keväänä.

Takaisin | Uutisarkisto