LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Kirkko mukana ilmastojulistuksessa

Arkkipiispa Kari Mäkinen on allekirjoittanut ilmastojulistuksen, jossa vaaditaan YK:n jäsenvaltioilta pikaisia toimenpiteitä ilmastokriisin pysäyttämiseksi.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle 24.9. luovutetussa kannanotossa Suomelta perätään vastuunkantoa ja vahvoja toimia kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Joulukuussa järjestettävältä Pariisin ilmastokokoukselta julistuksen allekirjoittajat odottavat käänteentekevää ilmastosopimusta.

Kyse ei ole pelkästään ympäristöstä huolehtimisesta, vaan myös inhimillisestä oikeudenmukaisuudesta. Kirkko on huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista erityisesti heikoimmassa asemassa oleville. Jo nyt ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät maailmanlaajuisesti kaikkein köyhimmät. Myös alkuperäiskansojen elinkeinot ovat ympäristön muuttuessa uhattuina.

Yhteensä kuudentoista, eri aloilla toimivan järjestön ja yhteisön allekirjoittama ilmastojulistus vaatii uusiutuvaan energiaan panostamista, julkista rahoitusta tarvittavan muutoksen aikaansaamiseksi sekä ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Allekirjoittaneiden mukaan toimiin on ryhdyttävä heti – jo ennen tulevan ilmastosopimuksen voimaantuloa vuonna 2020.

(lähde: evl.fi)

Takaisin | Uutisarkisto