LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Päivärinnan koulu valtakunnallisen Raamattuvisan aluekilpailun voittoon

Viime syksynä käynnistynyt Agricolan juhlavuoden valtakunnallinen Raamattuvisa eteni lauantaina 15.3. aluekilpailuihin. Alakoulujen 5.-6.-luokille tarkoitetun Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluekilpailujen voiton Kajaanissa vei Päivärinnan koulun joukkue, johon kuuluvat Raisa
Vähäkangas, Emmi Sillankorva ja Elina Katajala 66,5 pisteellä. 

   Kysymykset olivat opettaja Marja-Liisa Pitkälän mukaan haastavia. Opettaja on kysellyt joukkueelta välitunneilla kysymyksiä sekä suullisesti että kirjallisesti. Tytöt ovat harjoitelleet kisaan heti alkusyksystä lähtien.

   Joukkueen jäsenille kisa oli jo kolmas. Ensimmäisenä vaiheena oli henkilökohtainen kisa Markuksen evankeliumista viime marraskuussa, jonka pohjalta joukkue syntyi. Toinen osa oli koulukohtainen kisa, josta valittiin Ylivieskan edustaja. Markuksen evankeliumin lisäksi kilpailuaiheena oli lukuja 1. ja 2. Mooseksen kirjasta. Nyt käytyjen 12 aluekisan voittajat ja viisi seuraavaksi parasta joukkuetta käyvät vielä loppukilpailun Helsingissä huhtikuun
lopussa. Aluekisojen aiheina olivat aikaisempien lisäksi vielä lukuja
Apostolien teoista ja Galatalaiskirje. Loppukisaan aihealue käsittää
aikaisempien lisäksi vielä Joonan kirjan.

Takaisin | Uutisarkisto