LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Ajatuksia uudesta kirkosta -illassa kerättiin seurakuntalaisten toiveita

Parisataa ihmistä kokoontui Ylivieskan seurakuntakoti Mariaan keskiviikkona 18.5. jakamaan ajatuksia uudesta kirkosta. Kirkkoherra Timo Määtän, talousjohtaja Pentti Haikolan ja kaupunginarkkitehti Risto Suikkarin alustusten pohjalta mietittiin kirkkovaltuutettujen vetämissä pöytäryhmissä kirkon paikkaa, tilasuunnitelmaa ja rakennusmateriaalia sekä kustannuksia. Lisäksi seurakunnan verkkosivujen ja sähköpostin kautta on tullut runsaasti ajatuksia. Illan ryhmien muistiot ja sähköisesti tullut posti kerätään yhteen ja niistä tehdään seurakuntalaisten ajatuksia kokoava yhteenveto. Illan aikana ilmeni kuitenkin jo suuri yksimielisyys tapulin rakentamisesta ja ristin näkymisestä ylivieskalaisten maamerkkinä. 
Illan tiivisti kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela sanomalla, että Ylivieskaan rakennetaan nöyrällä asenteella komia kirkko.
Seurakunnalle tiedotettiin Kotiseutuyhdistyksen saamasta rahankeräysluvasta ja esiteltiin lipaskeräyksen yhdyshenkilö Ville Mäkelä. Villelle voi ilmoittautua lipaskerääjäporukkaan soittamalla numeroon 050-521 9402.

Kuva: Jussi Leppälä

Takaisin | Tiedotearkisto