LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Ekaluokkalaisen kouluun siunaus on odotettu tapahtuma

   Koulun aloittaminen on elämän merkittävä käännekohta koko perheelle. Sunnuntai-iltana Ylivieskan kirkkoon on kutsuttu kaikki koulunsa aloittaneet ekaluokkalaiset läheisineen ikiomaan siunaushetkeen.
   Ylivieskassa kouluun meneviä on siunattu jo 25 vuoden ajan. Lapsityöstä vastaava Kaarina Jaatinen kertoo siunaustilanteen olevan tärkeä tapahtuma sekä lapselle että vanhemmille ja läheisille siirryttäessä uuteen elämänvaiheeseen. Varjeluksen ja siunauksen pyytäminen yhdessä muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa on turvallinen ja hoitava kokemus kaikille. Siunaushetki on myös luonnollinen osa perheen ja seurakunnan yhteistä kristillistä kasvatusta. Tilaisuus antaa mahdollisuuden koulunsa aloittavan lapsen lähipiirille osallistua tähän ainutkertaiseen yhteiseen hetkeen.
   Siunauksen toimittaa kirkkoherra Timo Määttä avustajinaan ekaluokan opettaja, päiväkodin ohjaaja ja seurakunnan työntekijöitä sekä lapsen vanhempi tai kummi. Tarkemmat ohjeet siunaamisesta annetaan kirkossa.
   Ekaluokkalaisten siunauksen yhtenä ajatuksena on tarjota kouluun meneville luonteva linkki siirtymiseen seurakunnan toiminnassa lapsityöstä varhaisnuorisotyöhön. Siunaushetken jälkeen kaikkia kutsutaan täytekakkukahveille ja –mehuille Seurakuntakoti Mariaan, jossa siunattavat saavat muistoksi pienen kirjasen.

 

Takaisin | Tiedotearkisto