LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Tasaus auttaa sodan ja kriisin uhreja

Tasaus-keräyksellä tuetaan kriisien ja konfliktien keskellä eläviä Nepalissa ja Kolumbiassa. Tämän kevään keräyksellä jaetaan toivoa mielensä haavoittaneille. Luonnonkatastrofi, konflikti tai sota voivat lamauttaa ja jättää syviä jälkiä mieleen. Tällöin ihminen joutuu päivittäisen selviytymisen lisäksi kamppailemaan pelkotilojen, unettomuuden, ahdistuksen tai masennuksen kanssa. Usein murtuneen mielen vaikutukset heijastuvat sukupolvesta toiseen.

Henkisen tuen ja hoivan avulla ihminen voi toipua vaikeistakin kokemuksista ja jatkaa elämäänsä. Kehitysmaissa kriisi ja mielenterveyspalvelut ovat kuitenkin usein puutteellisia.

Suomen Lähetysseura tukee henkistä hyvinvointia tarjoamalla keskusteluapua, koulutusta, vertaistukea ja tarvittavaa hoivaa. Samalla se vahvistaa yhteisöjen omaa kykyä tarjota henkistä tukea sitä tarvitseville.

Kolumbiassa Lähetysseura auttaa yli 50 vuotta kestäneen sisällissodan uhreja selviämään musertavista kokemuksista. Esimerkiksi miinat ovat jättäneet moniin sekä fyysisiä että henkisiä vammoja. Myös maan lähes 7 miljoonaa pakolaista tarvitsevat henkistä tukea menetettyään kotinsa ja kohdattuaan väkivaltaa.

Nepalin viime vuosien maanjäristykset ja tulvat ovat aiheuttaneet monille pysyviä pelkoja. Myös 10 vuotta sitten loppunut sisällissota on jättänyt jälkensä ihmismieliin. 20 prosentilla nepalilaisista on jokin mielenterveysongelma, mutta niitä ei osata tunnistaa tai hoitaa riittävästi. Lähetysseura tarjoaa tukea mielensä haavoittaneille ja pyrkii lisäämään tietoisuutta mielenterveydestä.

Ylivieskassa Tasauspäivän messua ja lähetystilaisuutta vietetään sunnuntaina 18.3. Suvannon kappelissa. Vieraana on Oulun hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila saarnaamassa ja kertomassa lähetystyöstä Nepalissa.

Takaisin | Tiedotearkisto