LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Avain Säästöpankkisäätiöltä lahjoitus Kirkkotalakoille

Avain Säästöpankin säästöpankkisäätiö luovutti keskiviikkona 6.6. lahjoituksena 10.000 euroa Ylivieskan kirkon rakentamiseen. Lahjoituksen luovuttivat Avain Säästöpankin toimitusjohtaja Mikko Ruuska ja Ylivieskan konttorin johtaja Raija Haasanen. Vastaanottajina olivat seurakunnan talousjohtaja Pentti Haikola ja Kirkkotalakoiden puheenjohtaja Leo Mehtälä. Toimitusjohtaja Ruuska kertoi, että säätiö tekee lahjoitukset vuosittain apurahahakemusten pohjalta toimialueen ihmisten ja toimijoiden hyvinvoinnin ja taloudellisen toiminnallisuuden edistämiseen. Tänä vuonna säätiö päätti kohdentaa avustuksen kokonaisuudessaan Ylivieskan kirkon jälleenrakennuksen hyväksi. Ruuska kertoi, että avustuksella säätiö haluaa olla tukemassa kristillisten arvojen säilyttämistä ja sitä kautta myös edistää ihmisten henkistä ja hengellistä hyvinvointia.
Kirkkotalakoiden puheenjohtaja Leo Mehtälä kertoi lahjoituksen olevan tuntuva apu ja rohkaiseva viesti Ylivieskan Kirkkotalakoissa.

Avain Säästöpankin lahjoituksen luovuttivat toimitusjohtaja Mikko Ruuska ja Ylivieskan konttorin johtaja Raija Haasanen. Vastaanottajina olivat seurakunnan talousjohtaja Pentti Haikola ja Kirkkotalakoiden puheenjohtaja Leo Mehtälä (Kuva: Jussi Leppälä)

Avain Säästöpankin lahjoituksen luovuttivat toimitusjohtaja Mikko Ruuska ja Ylivieskan konttorin johtaja Raija Haasanen. Vastaanottajina olivat seurakunnan talousjohtaja Pentti Haikola ja Kirkkotalakoiden puheenjohtaja Leo Mehtälä (Kuva: Jussi Leppälä) 

Takaisin | Tiedotearkisto