LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Ylivieskan uuden kirkon suunnittelu etenee

Uuden kirkon allianssin projektiryhmä on kokoontunut 1. ja 8.11.2018 Suvannon pappilassa. Suunnitteluratkaisujen lisäksi pohdittiin hankkeen kustannuksia sekä niihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Seurakunnan asettama 10 miljoonan euron budjetti luo reunaehdot koko hankkeen kustannuksille. Allianssi hakee kirkon suunnittelemiseen ja rakentamiseen ratkaisuja, jotta seurakunnan kustannuksille asettamassa reunaehdossa pysyttäisiin.

Perinteisestä lähestymistavasta poiketen allianssissa koko projektista syntyviä kustannuksia tarkastellaan jatkuvasti jo suunnitteluvaiheessa. Monialainen projektiryhmä, johon kuuluu Ylivieskan kirkon rakennustoimikunnan edustajien lisäksi joukko kokeneita suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia, pohtivat yhdessä eri suunnitteluratkaisuja huomioiden niiden toimivuuden ja toteutettavuuden lisäksi myös ratkaisujen toteuttamisen kustannuksia. Kustannuslaskenta on koko hankkeen kustannuksia optimoiva prosessi, jota tehdään yhdessä ja joka on projektin eri toimijoille mahdollisimman läpinäkyvä.

Takaisin | Uutisarkisto