LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta

Suomessa vuoden 2019 yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa Kirkon diakoniarahaston kautta. Lisäksi diakoniarahaston avustuksilla tuetaan taloudellisesti eri syistä vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Keräysvaroja käytetään myös monipuoliseen avustustyöhön paikallisseurakuntien kautta.

Ulkomailla keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Keräys käynnistyy 3.2.2019 ja jatkuu 1.5. asti. Keräyslupa on voimassa koko vuoden ajan, mutta aktiivisin keräyskausi ajoittuu helmi-huhtikuulle. Ylivieskassa keräys käynnistyy 3.2. klo 11 Suvannon kappelissa pidettävän jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvien yhteydessä.

Voit osallistua Ylivieskan seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen tästä linkistä.

Lisää Yhteisvastuukeräyksestä täältä.

Takaisin | Tiedotearkisto