LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Kun otsaan piirrettiin tuhkaristi

Kuva: Jussi LeppäläYlivieskan seurakunnan rippikouluryhmä I järjesti tuhkakeskiviikkona 6.3. hartaushetken, jossa mukanaolijat saivat otsaansa piirretyn tuhkaristin katumuksen ilmauksena. Tuhkaristi muistuttaa myös kasteessa otsaan piirretystä ristin merkistä, kristittyjen joukkoon liittämisestä. Rippikoululaiset toteuttivat hartaushetken yhdessä opettajiensa Riikka Talvitien, Hannele Ahon ja Eeva Korhosen sekä isosten kanssa.

Tuhkakeskiviikosta liikkeelle

Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta. Se aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastonajan. Päivä on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi. Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön.

Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Paastonaika on matkaa kohti pääsiäistä

Paastonaika on matka, joka vie seurakunnan kohti ristin pitkäperjantaita ja pääsiäisen ylösnousemusta. Pääsiäinen on vuoden kierrossa kirkon suurin juhla. Pääsiäiseen valmistavan paastonajan pyhäpäivät ovat kuin kasvava jatkokertomus.

Ensimmäiset viikot neljänteen paastonajan sunnuntaihin asti liittyvät ennen muuta kristityn elämäntapaan: miten elämme kristittyinä tässä maailmassa.

Neljäs paastonajan sunnuntai on eräänlainen lepohetki ja ilon päivä paaston vakavuuden puolivälissä. Se antaa välähdyksen ehtoollisesta ja päivää kutsutaankin leipäsunnuntaiksi. Se on taukopaikka paaston vaelluksella, joka antaa esimakua pääsiäisestä.

Viides paastonajan sunnuntai aloittaa sydänpaaston, kärsimysajan. Katse kääntyy entistä enemmän Jeesuksen kärsimykseen ja hänen tiellensä kohti ristiä.

Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon tapahtumien seuraamisen. Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ja hänen tiensä johtaa sovitustyön täyttämiseen ristillä.

Paastossa on tärkeää varata aikaa hiljentymistä varten ja tarkastella omia riippuvuuksia, tapoja ja tottumuksia jokapäiväisten asioiden, vaikkapa ajankäytön suhteen, ja miettiä, mistä voi luopua ja miten sitoutua käyttämään vapautuvat voimavarat, vapaaksi jäävä tila. 

Kuva: Jussi Leppälä

Rippikouluryhmä I järjesti tuhkakeskiviikon hartauden toimitalo Pietarin hartaustilassa. Paastonajan hämärään huoneeseen taittuivat jo pääsiäisen valonsäteet. (Kuva: Jussi Leppälä)

Takaisin | Tiedotearkisto