LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Ylivieskan seurakunnalle ylijäämäinen tilinpäätös

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 16.4.2019

Ylivieskan seurakunnan tilinpäätös osoittaa 185 111,89 euron ylijäämää. Verotulot laskivat edelleen vuoteen 2017 verrattuna, mutta säästöjä syntyi mm. henkilöstökuluissa sekä muiden toimintakulujen alittumisena. Korkotuottoja kertyi kirkon vakuutuskorvauksen sijoitustuotoista. Vuoden 2018 verotulokertymä oli 3.573.704 euroa. Laskua edelliseltä vuodelta oli 77.000. Kirkkoneuvosto hyväksyi tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja kirkkovaltuuston vahvistettavaksi.

Kirkkoneuvosto päätti esittää kirkkovaltuustolle kahden saapuneen tarjouksen perusteella Urkurakentamo Martti Porthan Oy:n tarjouksen hyväksymistä urkujen rakentamiseksi Ylivieskan uuteen kirkkoon. Hanketta varten nimitetty urkutoimikunta on valmistellut asiaa alkuvuodesta 2017 lähtien. Suunnitelman kokoiset urut (37 äänikertaa) ovat ideaalit kirkon kokoon nähden. Pohjoissaksalaisen barokkityylin Arp Schnitgerin perinteen mukaisesti rakennetut urut ovat laulavia soinniltaan ja kieliäänet värikkäitä, ei kuitenkaan niin voimakkaita ja teräviä kuin esimerkiksi ranskalaisissa barokkiuruissa. Suunniteltu urku toimii erinomaisesti eri tyylisissä tilanteissa ja musiikissa. Urkujen hinta 957 280 euroa (sis. alv) sisältyy kirkon kokonaiskustannuksiin.

Kirkkoneuvosto nimesi Ylivieskan kaupungin lapsi- ja nuorisoasiain työryhmään seurakunnan edustajaksi johtavan nuorisotyönohjaajan Hanne Konttilan sekä hänen varalleen johtavan lapsityöntekijän Elisa Torvikosken.

Kirkkoneuvosto teki valtuustolle esityksen Ylivieskan kirkon rakentamisesta yhteistoimintamallin mukaisen suunnittelutyön tuloksena. Neuvosto esittää näin ollen yksimielisesti kirkkovaltuustolle, että Antero Saulion aloite yksiharjaisen kirkon tilaamisesta ei aiheuta toimenpiteisiin ryhtymistä.

Takaisin | Uutisarkisto