LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

50 vuotta sitten ripille päässeet koolle sunnuntaina 22.9.

Sunnuntaina 22.9. klo 10 Suvannon kappelissa pidettävään messuun kutsutaan erityisesti 50 vuotta sitten ripille päässeitä. Vuonna 1969 rippikoulunsa käyneet jatkavat muisteluja kirkkokahveilla.

Kuvassa vuoden 1969 yhteiskoululaisten rippikoulun 46 konfirmoitua. Opettajina ovat olleet ainakin kirkkoherra Aarre Pyy, kappalainen Esko Jaatinen, kanttori Martti Saari ja nuorisonohjaajat Aira ja Pekka Lehto.

Kaikkiaan vuonna 1969 konfirmoitiin 261 rippikoululaista. Rippileirit olivat vasta tuolloin tulossa. Yhdelle seurakunnan ja yhdelle Raudaskylän Kr. Opiston leirille osallistui yhteensä 55 nuorta. Suosituin oli päivärippikoulu, jonka kävi kaikkiaan 60. Raudaskylän keskikoulun ja lukion rippikoulun suoritti 46 ja iltarippikoulun 45 nuorta. Muualla rippikoulun kävi 9 ylivieskalaista. Osa aloitti rippikoulunsa syksyllä ja konfirmaatio oli vasta vuoden 1970 puolella. (kuva: Aila Pääkön kuva-arkisto)

Aila Pääkön kuva-arkisto

Takaisin | Tiedotearkisto