LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Lähetystyön esikoulutuskurssi alkaa syksyllä

Innostaako kansainvälinen toiminta ja omien rajojen etsintä?

Suomen Lähetysseura järjestää ensi syksynä lähetystyön esikoulutuskurssin Raudaskylän Kr. Opistolla. Lähetystyön esikoulutuskurssilla on mahdollisuus tutustua tämän päivän lähetystyöhön ja pohtia omaa palvelun paikkaa maailmassa. Kurssin aihepiireinä ovat mm. kulttuurien välinen vuorovaikutus, kehitysyhteistyö, ihmisoikeudet, kulttuurishokki, lähetystyö Raamatussa ja eri konteksteissa ja uskontodialogi. Kurssi muodostuu lähijaksoista ja etätehtävistä. Esikoulutuksen käyminen antaa mahdollisuuden hakea harjoitteluun Suomen Lähetysseuran työalueille.
Hakijalta edellytetään kristillistä vakaumusta, noin 20-30 vuoden ikää, hyvää terveyttä, sopeutuvuutta sekä valmiutta maksaa koulutukseen liittyvät kulut. Kurssin hyväksyttävä suorittaminen ja todistuksen saaminen edellyttää kaikkiin lähijaksoihin osallistumista
Lisätietoja esikoulutuksesta sekä kurssin hakukaavake saatavana Suomen Lähetysseuran nettisivuilta: http://www.mission.fi/toimimme/koulutus/esikoulutus/  sekä syksyn 2007 kurssivastaavilta: Emmi Korvelta p.040-5646 267 tai llkka Revolta p. 050-3554 370. Hakuaika kurssille kestää elokuun loppuun asti.

 

Takaisin | Tiedotearkisto