LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Valtuutetut tyytyväisiä tilinpäätökseen

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston kokousuutinen 10.5.2010:

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi tyytyväisin mielin vuoden 2009 toimintakertomuksen sekä vahvisti tilinpäätöksen. Lähes 85.000 euron ylijäämä selittyy työalojen jo viime vuodeksi tekemällä tiukalla säästöbudjetilla. Nyt tuo säästölinja näkyy tilinpäätöksessä jopa niin, että toimintakatteen alijäämä jäi 150.000 euroa budjetoitua pienemmäksi. Vuosikate parani edellisvuodesta ja oli 380.000 euroa. Henkilöstökulut pysyivät edellisen vuoden tasolla ja olivat 2,135 miljoonaa. Käyttötalous toteutui hyvin, tuotot ylittivät budjetoidun ja verotulotkin kasvoivat vielä edellisestä vuodesta 0,1 % ja olivat 3,278 miljoonaa. Myös taseen tunnusluvut ovat varsin kohtuullisia suuresta rakennusinvestoinnista ja lainamäärästä huolimatta.

   Viime vuosi oli merkittävä seurakunnan historiassa uuden toimitalo Pietarin valmistumisen ja käyttöönoton myötä. Uusista työmuodoista kirkkovaltuustossa mainittiin erityisesti perhekerhojen suosio sekä Suvantomessun vakiintuminen ylivieskalaisten näköiseksi erityismessuksi. Toimintakertomuksesta nousi esille myös kastettujen määrän lisääntyminen (220) ja kuolleiden määrän lasku (92). Kirkkoon kuuluvien osuus on pysynyt kahden vuoden takaisessa 92,2 %:ssa. 

   Kirkkovaltuusto päätti ottaa kirkkoneuvoston esityksestä 1,1 miljoonan pitkäaikaisen investointilainan 10 vuodeksi tarjousten perusteella Ylivieskan Osuuspankilta. Lainalla ja toukokuussa erääntyvällä vakuutustalletuksella maksetaan pois viime vuoden rakennusvaiheessa otettu 1,6 miljoonan shekkitililuotto.

   Kirkkovaltuusto järjestyi viimeiseksi toimintavuodekseen valitsemalla puheenjohtajaksi edelleen Kalle Luhtaselan ja varapuheenjohtajaksi Heikki Kalapudaksen. Seurakuntavaalit pidetään 14.11. ja niissä valitaan kirkkovaltuuston jäsenet nelivuotiskaudeksi 2011-2014. Äänestää saa myös ensimmäistä kertaa 16 vuotta täyttäneet seurakuntalaiset. Vaaleja varten valtuusto päätti äänestysalueiksi Ylivieskan ja Merijärven sekä valitsi vaalilautakunnan toimittamaan vaalit. Vaalilautakuntaan valittiin puheenjohtajaksi Kaija Eskola Merijärveltä ja muiksi jäseniksi Tuomo Vähäkangas, Lea Niskanen ja Rainer Hämeenkorpi. Varalle valittiin järjestyksessä Heikki Mehtälä, Teija Autio, Martti Kyllönen ja Rauha Isotalus.

   Kirkkovaltuusto sai tiedoksi Tapio Vähäkankaan tekemän aloitteen seurakuntatiedotuksen parantamiseksi.

 

Takaisin | Uutisarkisto