LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Virkoja hakuun Ylivieskan seurakunnassa

Kirkkoneuvoston uutinen 5.10.2010:

Seurakunnan avoimeksi jääneet virat ovat odottaneet tietoja talouskehityksestä ennen haettavaksi julistamista. Talouden kehitys on ollut syyskuun loppuun mennessä 99,6 % viime vuotisesta verotulojen osalta, joten neuvosto päätti virkapaketin täyttämisestä.

Kappalaisen viran osalta kirkkoneuvosto pyytää Oulun hiippakunnan tuomiokapitulia julistamaan viran haettavaksi samalla, kun Pekka Lehdolle myönnetään ero kyseisestä virasta. Diakonian virka päätettiin täyttää kokoaikaisesti kahdeksi vuodeksi. 40 % rahoitetaan diakoniatyön hallinnoimista testamenttivaroista. Merijärven kappeliseurakunnan diakonian virka julistetaan haettavaksi 50 %:na

Nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteerin virka  päätettiin täyttää kokoaikaisesti kahdeksi vuodeksi.    ensi vuoden alusta alkaen. Virkojen määräaikainen täyttäminen antaa mahdollisuuden lähivuosina tarvittaessa sopeuttaa henkilöstökuluja taloustilanteen mukaisesti.

Kirkkoneuvosto suhtautui myönteisesti lähetystyön johtokunnan kautta tulleeseen esitykseen omakustanteisesta seurakuntavierailusta Israeliin Lea ja Jukka Ridanpään lähetyskentälle ensi vuonna.

Takaisin | Uutisarkisto