LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Sävelilta Nepalin lasten hyväksi

Maya Nepal ry:n hyväntekeväisyyskonsertti järjestetään Ylivieskan kirkossa keskiviikkoiltana 3.11. klo 19. Esiintyjinä ovat Maya Nepal ry, Ylivieskan seurakunnan lapsikuoro johtajanaan Eeva Korhonen (urut, kuoro), Annukka Palola (laulu ja sello) ja Maiju Heikkilä (laulu). Illassa kerätään kolehti Maya Nepal ry:n ylläpitämille lastenkodeille Nepaliin Katmanduun.

Maya Nepal ry on suomalaiseen ja nepalilaiseen ystävyyteen ja yhteistyöhön pohjautuva yhdistys. Yhdistys perustuu vapaaehtoisuuteen. Yhdistyksellä on kaksi lastenkotia, joissa asuu yhteensä 20 orpoa tai hylättyä lasta. Tavoitteena on turvata rakastava ja kodinomainen ilmapiiri traumaattisia elämänvaiheita kokeneille lapsille.  Viidellä eurolla pääsee yksi lapsi kuukaudeksi kouluun.

Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista, jossa tiedon puute aiheuttaa sortoa, riistoa ja väkivaltaa. Vanhemmat joutuvat usein jättämään lapsensa kadulle todellisen puutteen keskellä. Lastenkotiin pääseminenkään ei aina takaa lapselle turvallista elämää: liian usein erilaiset lastenoikeuksien loukkaukset kuuluvat monen lapsen arkipäivään. Maya Nepal ry haluaa osaltaan vähentää näitä loukkauksia.

Konsertin jälkeen seurakuntatalolla on kahvitus, nepalilaista teetä ja leivonnaisia sekä nepalilainen basaari. Tuotto menee täysin lyhentämättömänä Maya Nepal ry:n toimintaan Nepalissa.

Takaisin | Tiedotearkisto