LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Äiti ja tyttö konsertoivat Ylivieskan kirkossa

Ylivieskalainen aktiivi kuorolainen Annikki Huttunen ja tyttärensä Outi Aho konsertoivat Ylivieskan kirkossa ensi sunnuntaina 3.4. klo 15. Säestyksistä vastaa pianisti Marianne Telkki ja kanttori Martti Murtoperä, urut. Ajatus yhteisestä konsertista on kiehtonut pitkään, Annikki Huttunen kertoo.

   Outi Aho muistelee kuunnelleensa lapsena äidin laulamana kauniita kantaattiaarioita ja nyt laulu vie suuren osan harrastuksille varatusta ajasta samojen laulujen parissa. Outi Aho aloitti lauluopinnot vuonna 1994 Merja Leskinen-Raatikaisen johdolla. Tällä hetkellä hän opiskelee laulua Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston avoimella linjalla Satu Kaarisola-Kulon johdolla. Fiskarsin assistenttina Helsingissä työskentelevä Outi Aho täydensi lauluopintoja työkomennuksen 2000- 2004 aikana Englannissa. Sekä Annikki-äiti ja Outi ovat laulaneet Keravan Kantaattikuorossa. Nyt Outi on mukana Keravan Oopperayhdistyksen kuorossa. Ylivieskan konsertissa kuultavien laulujen säveltäjänimiä ovat mm Tikka, Franck, Pylkkänen, Bach, Mozart, Caccini ja Klemetti. Konsertin tuotto käytetään toimitalo Pietarin lasitaidetyön hankkimisen rahoittamisen hyväksi.

 

 

 

Takaisin | Tiedotearkisto