LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Uutiset

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Uutisarkisto

Kaikilta seurakunnan työntekijöiltä ei voi edellyttää kirkon jäsenyyttä

Uutinen Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 23.5.2011:

Kirkkoneuvostolle annettiin tiedoksi eduskunnan oikeusasiamiehen lähettämä päätös Heikki Orsilan tekemään kanteluun. Kantelu koski Ylivieskan seurakunnan hallinnoiman Keski-Pohjanmaan IT-aluekeskuksen vuonna 2009 julkaisemaa, työsuhteisen IT-asiantuntijan –työpaikkailmoitusta, jossa hakijalta edellytettiin ev.lut. seurakunnan jäsenyyttä. Päätöksen mukaan kyse on teknisestä työstä ilman erityistä liittymää kirkkolain kohtaan ”Kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän virassa sekä jumalanpalvelukseen, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan tai opetukseen liittyvässä pysyväisluonteisessa työssä voi olla vain evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.” Näin vaatimus kirkon jäsenyydestä ei oikeusasiamiehen mukaan toteuta parhaalla mahdollisella tavalla kirkkolain asianomaisen kohdan perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintatapaa. Oikeusasiamies kehottaa Ylivieskan seurakuntaa vastaisuudessa kiinnittämään huomiota huolelliseen ja perusoikeudet huomioon ottavaan menettelyyn työpaikkailmoitusten laadinnassa.

Kirkkoneuvosto päätti hankkia toimitalo Pietarin alueelle ”savuton alue”-kylttejä, koska piha-alueella ei saa lain mukaan tupakoida. Törmälän leirikeskuksen piha-alueen rauhoittamiseksi aloitetaan suunnittelu kameravalvonnan hankinnasta. 154 kuutiometrin puukauppa päätettiin tehdä tarjousten perusteella Junnikkala Oy:n kanssa. Suvannon kappelin tuulikaapin ja toimistohuoneen lattiapintojen vaihto ja seinien maalaus päätettiin antaa YR-Insinöörit Oy:n tehtäväksi.

Neuvosto hyväksyi  henkilöstön vuosilomat ja antoi talouspäällikölle valtuudet määräaikaisen toimistosihteerin palkkaamiseen tarvittaessa loppukesästä kuukauden ajalle. Nuorisotyönohjaajan opintovapaan ajaksi tulevalle syys-ja kevätkaudelle päätettiin palkata sijainen. Palkantarkistusneuvottelujen esitykset kirkkoneuvosto päätti ottaa käsittelyyn ensi vuoden budjetin laadinnan yhteydessä. Kirkkoneuvosto teki myös ennakkopäätöksen, ettei seurakunta tässä vaiheessa myy metsäomaisuuttaan tonttimaaksi.

Takaisin | Uutisarkisto