LOGO Isotekstinen versio | Normaali versio

Tiedotteet

Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Kirkkohanke 





 




Kirkon radiohartaudet

Takaisin | Tiedotearkisto

Anna-Maija Raittilan elämäntyötä muistetaan

Kirjailija, virsirunoilija Anna-Maija Raittilan elämäntyötä muistellaan sunnuntaina 7.10. Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. Raittila on kirjoittanut, suomentanut tai toimittanut yli 300 teosta. Virsikirjassa Raittilan sanoituksia, käännöksiä ja sanoitusten uudistuksia on paljon.
Raittila toimi uskonnon ja psykologian opettajana, vuodesta 1967 vapaana kirjailijana ja suomentajana sekä retriitin ohjaajana ja kouluttajana. Raittila on ollut keskeinen henkilö ekumeenisen Taizé-liikkeen ajatusten levittämisessä Suomeen 1970-luvulta lähtien.
Sydämeni tulisijoilla on pieni ilta rakastetun kirjallisen ja hengellisen uurastajan Anna-Maija Raittilan elämäntyön muistoksi. Iina Matikainen lähestyy Raittilan virsiä esityksessään ”Anna-Maijan Raittilan virsisanoitusten äärellä: Ajatuksia Jumalasta ja ihmisestä.” Lisäksi kuullaan katkelmia Raittilan teksteistä ja runoista, veisataan virsiä ja hiljennytään. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Takaisin | Tiedotearkisto